Kaleva sai presidentinvaalien yhteydessä melkoista lukijaryöpytystä. Lehden nähtiin valjastaneen itsensä yksittäisten ehdokkaiden äänitorveksi. Tosin suosikkien valinnasta ei välttämättä oltu aina samaa mieltä.
Käytännössä kustantaja määrittää tavoitteet, päätoimittaja vastaa, toimittaja tekee journalistisin perustein.
Kuinka puolueeton sanomalehden on oltava?
Laki sinällään ei edellytä tiedotusvälineiltä mitään erityisiä linjanmäärityksiä omalle toiminnalleen. Riittää, että julkaisusta käy ilmi tieto julkaisijasta ja tämän nimittämästä vastaavasta päätoimittajasta.
Käytännössä kustantaja määrittää lehden toimintapolitiikan, jonka ohjeistaminen toimitukselle on päätoimittajan vastuulla. Päätoimittajan mahdolliset omat poliittiset mieltymykset voivat näkyä pääkirjoituksissa, mutta mieltymisten suunnitelmallinen ulottaminen esimerkiksi uutistoimintaan paljastuisi lukijoille saman tien.
Puoluepoliittisesti sitoutumattomaksi julistautuneelle lehdelle tämäntapainen välistäveto olisi turmiollista uskottavuuden, lukijoiden sitoutumisen ja näistä riippuvan välineen taloudellisen menestyksen kannalta.
Toimitustyön eettiset säännöt edellyttävät vain ”pyrkimystä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen”. Julkaistujen tietojen ei välttämättä tarvitse olla monipuolisia tai olennaisia ainakaan yksittäisissä jutuissa. Yksipuoliset näkökannat, lähteiden valinnat ja asioiden painotukset pidemmän aikaa ovat kuitenkin omiaan leimaamaan jonkin aiheen käsittelyn puolueelliseksi ja vahvistavan lukijoiden arvioita tiedotusvälineen linjanvalinnasta.
Jos esimerkiksi vaaliehdokkaiden haastattelut toteutetaan heistä koostuvana sarjana, jo julkaistut ja jatkossa julkaistavat haastatellut ja niiden aikataulut kannattaa kerrata erikseen jokaisen jutun kohdalla ehdokkaiden boikotointiin tai suosimiseen kohdistuvien epäilyjen välttämiseksi.
Luonnollisestikaan toimittajat eivät saa laittaa haastateltavien lausumaksi omia tulkintojaan. Lukijoiden on pystyttävä tietämään, kuka on äänessä missäkin osassa juttua.
Journalismin eettiset ohjeet korostavat lisäksi tiedonvälitystä koskevien ratkaisujen tekemistä ”journalistisin perustein”.
Samalla korostetaan päätösvallan luovuttamattomuutta toimituksen ulkopuolelle. Journalistien on esimerkiksi torjuttava työhönsä kohdistuvaa ohjaavaa, estävää tai rajoittavaa painostusta.
Toimittajan on tarvittaessa tuotava jutussaan esiin asemansa ja kytköksensä käsittelemäänsä asiaan, jotta lukijat pystyisivät arvioimaan, onko niillä voinut olla vaikutusta jutun toteutukseen ja kirjoittajan riippumattomuuteen.
Lisäksi joidenkin aiheiden kohdalla päätoimittajan on syytä erikseen varmistua toimittajan jääviydestä asian käsittelemiseksi jo ennakolta.
Vastaavanlaiset vaatimukset journalistisen toiminnan läpinäkyvyydestä koskevat myös yksittäisiä tiedotusvälineitä, konsernia tai sen omistajia, kuten esimerkiksi Helsingin Sanomien uutisointia samaan konserniin kuuluvasta Nelosesta.
Tekemässäni päätoimittajakyselyssä joitakin vuosia sitten ilmeni, että sanomalehdet eivät rekrytoi toimittajia poliittisten näkemysten pohjalta, joita useinkaan ei edes tiedustella.
Valittavien on ennen kaikkea oltava ”hyviä tyyppejä” eli hallittava alan työskentelymenetelmät ja oltava valmiita tarttumaan vaihteleviin uutisaiheisiin. Esimerkiksi alan koulutusta arvostettiin selvästi hankittua työkokemusta vähemmän.
Toimittajien poliittinen sitoutuneisuuskin on varsin vähäistä. Journalistien oman ammattiliiton kyselyssä harvalla toimittajalla oli vakiintunut puoluekanta, esimerkiksi alle 30-vuotiaista 12 prosentilla, 30–40-vuotiaista alle 30 prosentilla ja tätä vanhemmassakin ikäluokassa vain joka kolmannella.
Saman kyselyn mukaan työnantajan ja toimituksen johdon poliittisilla kannoilla kuitenkin uskottiin olevan vaikutusta viestimen sisältöön. Vastaajien mukaan lehden ulosanti kertoo kustantajan ajattelusta päätoimittajienkin ollessa ”renkejä”.
Myöskään toimittajien henkilökohtaiset kannat eivät voi olla vaikuttamatta omaan työhön. Tällaisissa tilanteissa toimittajilta vaaditaan hereillä oloa, tilanteiden tiedostamista ja henkilökohtaista itsekritiikkiä.