Lähialue pahin painostaja
Kalevan juttusarja vanhoillislestadiolaisten piirissä tapahtuneista lasten hyväksikäyttötapauksista on hyvä esimerkki tutkivan journalismin merkityksestä. Kaleva toi levikkialueellaan esiin tapauksia, jotka syystä tai toisesta eivät olleet päätyneet viranomaisten tietoon.
Vuosikymmeniä jatkuneesta hiljaisuuden kulttuurista ja salailusta päästiin näin julkisuuden seurauksena viimein uhrien suojeluun ja tekojen oikeuskäsittelyyn. Epäkohtiin puuttunut Kaleva joutui kuitenkin joidenkin vuosikertatilaajien taholta poikkeuksellisen voimakkaan painostuksen ja uhkailujen kohteeksi.
Tapaus käykin näin hyvänä esimerkkinä tutkivan journalismin vaikeuksista nimenomaan tiedotusvälineen omalla lähialueella, jossa ”kaikki tuntevat toisensa” ja jossa toiminnan rajat tulevat keskinäisen kanssakäymisen seurauksena herkästi vastaan.
Viranomaiset tutkivat itse
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä tehty selvitys paljasti pahoja puutteita hätätilapotilaiden avun saannin nopeudessa eri kunnissa (”Apu on usein myöhässä”, 22.4.2012).
Ensihoidon ja päivystyksen johtaja oli selvittänyt vuoden 2010 hätäkeskustilastoista, kuinka iso osa hätätilapotilaista tavoitettiin halutussa kahdeksassa minuutissa. Kuntien väliset erot olivat isot, eikä yhdessäkään niistä tavoite täyttynyt sataprosenttisesti.
Viranomaisten tekemien tutkimusten referointi mediassa ei ole sama kuin, että asiaa selvittäisi toimitus itse, mutta tämäntapainen varsin yleinen käytäntö selittää osaltaan tutkivan journalismin vähäisempää tarvetta Suomessa kuin monessa muussa maassa.
Suomalaisilla viranomaisilla tuntuu olevan varsin kokonaisvaltainen vastuu omasta toiminnastaan, eikä toiminnassa havaittuja epäkohtia välttämättä mielletä viranomaisen omaksi syyksi.
Toisaalta viranomaisten omat aktiiviset selvitykset voivat mahdollistaa niille lisäresursseja, kun puutteita on ensin korostettu mediassa.
Vastaavanlainen toimitustyön lähtökohta oli julkisten organisaatioiden kosteus- ja homevaurioita käsittelevässä jutussa ”Sisäilmassa aikapommi” (27.3.2012), jossa esitetyt tarkastustulokset perustuivat Pohjois-Suomen aluehallintoviraston omaan selvitykseen.
Tässä jutussa toimitus kuitenkin laajensi aiheen käsittelyä tekemällä soittokierroksen muutamiin Oulun seudun kuntaan ja sai selville, että koulujen korjaustarvetta löytyy liki jokaisesta.
Mielenosoittajat kuumana
Talvivaaran yhtiökokouspaikan edustalla järjestetyssä useiden ympäristötoimijoiden yhteisessä mielenosoituksessa esitettiin voimakasta kritiikkiä niin tuotantolaitosta kuin sen toimintoja valvovia viranomaisia ja kaivosyhtiön kumppaneita kohtaan (”Talvivaara huudettiin kiinni”, 27.4.2012).
Juttu toteutettiin perinteisenä uutisena ja tuotiin esiin mielenosoittajien hätä: vesistöt ovat pilalla, päästösopimuksia ei noudateta ja ulkomaisten yhtiökumppanienkin maine on heikko.
Tämäntapaisten aiheiden käsittelyä ei välttämättä kannata jättää tapahtumaraportoinnin tasolle. Ongelmista kärsivien asiaosaisten kokemukset toimivat usein hyvänä lähtökohtana journalistisille tutkimuksille. Toimitusten kannattaakin selvittää esitettyjä väitteitä tarkemmin ja ottaa niihin mahdollisesti liittyvät laiminlyönnit ja muut väärinkäytökset omien jatkotutkimusten kohteiksi.
Viranomaisten palvelut tökkivät
Jutussa (”Tunti kuluu lomakejonossa”, 12.5.2012) seurattiin Oulun verotoimiston asiakasruuhkia veroilmoituksen viimeisen jättöpäivän lähestyessä.
Paikalla tavattu pyörätuolipotilas oli saanut odottaa tunnin päästäkseen hoitamaan kotita-lousvähennystään.
Toimittajien jalkautuminen ihmisten pariin ja tapahtumaympäristön ulkopuolinen havainnointi toimivat hyvin jutuissa, joissa ei haluta tyytyä viranomaisen itsensä esittämiin käsityksiin omasta toiminnastaan, vaan halutaan itse testata viranomaisen käytännön toimintoja.
Havainnoitavassa ympäristössä olevien ihmisten omakohtaiset kokemukset tuovat tilanteeseen välitöntä autenttisuutta.
Havainnoinnin on kuitenkin oltava riittävän pitkäkestoista, tarkkailussa on keskityttävä olennaisimpiin asioihin ja toimittajien kannattaa varmistaa omien tulkintojen paikkansapitävyyttä vertaamalla niitä asianomaisten omiin kokemuksiin.
Turpiin kaupungilla
”Rannassa voi saada köniinsä” -jutussa (5.5.2012) selvitettiin poliisin keräämien tilastotietojen pohjalta Oulun väkivaltaisimpia alueita.
150:stä julkisella paikalla kirjatusta pahoinpitelystä poimittiin kolme, tosin vain muutaman tappelun, keskittymää.
Viranomaistilasto on usein hyvä lähtökohta asioiden tarkemmalle journalistiselle selvittelylle, mutta vaatii toimitukselta sisään pääsemistä kirjattujen tapahtumien taustoihin.
Mielenkiintoista olisi saada selville esimerkiksi, onko tilastotapahtumille löydettävissä jotakin yhteistä nimittäjää, johon esimerkiksi viranomaiset voivat jatkossa puuttua.
Oulun väkivalta ei kuitenkaan vaikuttanut jutun pohjalta vakavalta. Samassa yhteydessä siteerattiin poliisin ja kaupungin tekemää kyselyä, jonka mukaan 90 prosenttia oululaisista pitää kuitenkin omaa asuinaluettaan turvallisena.
Kommentit