Yksi toimitustyön tärkeitä periaatteita on ”puskasta ampumisen kielto”.
Ihmisiä ei saisi arvostella ilman, että heille tarjotaan asiassa oma suunvuoro. Toisaalta kukaan ei voi estää itseensä kohdistuvaa kriittistä mediakäsittelyä katoamalla toimituksen tavoittamattomiin.
Jos toimitus ei onnistu löytämään arvostelunsa kohdetta, häntä olisi kuultava vähintäänkin jälkikäteen vastineen muodossa. Kyse on eräänlaisesta puolustuskirjoituksesta, jossa voimakkaan arvostelun kohde saa vastata itseensä kohdistuneisiin väitteisiin.
Journalistin eettisissä ohjeissa vastaavanlainen oikeus on nimetty ”omaksi kannanotoksi”. Käytäntö on yleistä varsinkin rikosten ja oikeudenkäyntien uutisoinnissa, joissa epäillyt saavat mahdollisuuden vakuuttaa syyttömyyttään.
Kuulemisoikeus voi olla myös useammalla henkilöllä, jos henkilöt ovat tunnistettava osa jutussa käsiteltyä ryhmää.
Missään ei ole tarkemmin määritelty sitä, kuinka intensiivisesti toimitusten olisi tavoiteltava arvostelemaansa henkilöä. Pääsääntöisesti riittäväksi on arvioitu jutun maininta siitä, ettei tavoiteltu henkilö ollut vastannut toimituksen soittopyyntöön tai sähköpostiviesteihin.
Useissa Julkisen sanan neuvoston ratkaisuissa syntynyt julkisuus on ollut sen tasoista, että toimituksen eettisen menettelyn on katsottu täyttyvän oman kannanoton jälkikäteisellä julkaisemisella, jos jutun kohde on sitä erikseen vaatinut.
Vastineiden ja omien kannanottojen tarvetta on vähentänyt myös vastakkainasettelun korostaminen journalismissa. Tämän mukaisesti toimitukset kehittelevät aiheita, joista eri osapuolten välillä on jo luonnostaan keskinäistä ristiriitaa.
Osapuolet laitetaan sitten ”riitelemään” jutussa käsitelevässä asiassa. Tyypillisiä tämäntapaisia toimijoita ovat työmarkkinaosapuolet työtaistelu-uutisissa.
Useimmiten vastineoikeus on syntynyt siitä, että arvostelu on perustunut väärinymmärrykseen tai virheellisiin lähtökohtiin.
Juttu on voinut myös antaa mediayleisölle yksipuolisen kokonaiskuvan arvostellun henkilön menettelystä: Esimerkiksi silloin, jos jutussa ei ole kerrottu syytä sille, mistä jutussa käsiteltyyn henkilöön liitetty ongelmatilanne on voinut johtua.
Erityisen matala kynnys vastineoikeudelle on yksittäisillä kansalaisilla, jotka harvoin esiintyvät mediassa.
Sitä vastoin vallankäyttäjien edellytetään sietävän voimakastakin arvostelua julkisen tehtävänsä perusteella.
Mitkä tahansa mediassa esitetyt väitteet eivät kuitenkaan oikeuta vastineeseen.
Jotta julkaisukynnys ylittyisi, väitteiden on oltava yksilöityjä ja konkreettisia, ja loukkauskokemuksen on oltava perusteltua myös ulkopuolisesti arvioituna.
Vastineen ja oman kannanoton ulkopuolelle jääkin tavanomainen yhteiskunnallinen, poliittinen tai taloudellinen keskustelu tai arviointi, kulttuurikritiikki ja muunlainen mielipiteiden esittäminen.
Käytännössä kuitenkin toimitukset usein haluavat jatkaa yleisökeskustelua ainakin itsensä esiin nostamista aiheista. Lisäksi sananvapauteen liittyvä oikeus mielipiteiden ilmaisemiseksi puoltaa pikemminkin laajaa kuin suppeaa vastineoikeuden myöntämistä.
Vastineen käyttö edellyttää tunnistettavaa julkaisupaikkaa ja alkuperäisen viestin julkaisemista säännöllisesti ilmestyvässä julkaisussa, verkkojulkaisussa tai toistuvasti lähettävässä ohjelmassa.
Esimerkiksi yksittäiset viestit tai pisteohjelmat eivät kuulu vastineoikeuden piiriin, mutta mikään ei estä ohjelmatoiminnan harjoittajaa julkaisemasta myös vastineita kertaluonteisiin ohjelmiin liittyvinä.
Tulkinnanvaraisuutta vastineoikeuden käyttäjästä on karsittu rajoittamalla se luonnollisiin henkilöihin.
Esimerkiksi viranomaiseen kohdistuneessa arvostelussa kritiikin on pitänyt kytkeytyä selkeästi viranomaisessa toimivaan yksittäiseen henkilöön.
Journalismin eettisissä ohjeissa vastineoikeus on lakia laajempi ja voi kuulua myös kielteiseen julkisuuteen joutuneelle ”taholle”. Kuitenkaan viranomaisella ei välttämättä ole tällaista eettistä oikeutta, jos arvostelun katsotaan kuuluvan osaksi viranomaisesta jo käytävää yhteiskunnallista mediakeskustelua.
Vastineessa ei ole kysymys virheellisistä tiedoista, vaan vastineoikeus voi kuulua myös sinällään paikkansapitävään tietoon. Toisaalta tiedotusvälineenkään ei tarvitse vesittää alkuperäistä juttuaan vastineen takia, vaan se voi ilmoittaa pysyvänsä jutussa julkaistussa alkuperäisessä kannassaan.
Vastineoikeuden syntyminen tai sen myöntäminen ei myöskään poista virheellisen tiedon mahdollista loukkaavuutta. Loukkaavaa julkaisemista voidaankin puida käräjillä huolimatta vastineen julkaisemisesta.
Toisaalta vastineella on usein oma rauhoittava vaikutuksena ja se voi riittää jutun kohteelle oman oikeutuksen saamiseksi asiassa. Media voi myös pyytää menettelyään anteeksi. Vastine ei saa kuitenkaan olla lainvastainen tai loukkaava.
Jos vastineoikeus täyttyy, vastineelle on määritelty varsin tiukat julkaisuvaatimukset. Vastine on julkaistava laatijan haluamassa muodossa siten, että alkuperäisen tiedon saaneet voivat sen helposti havaita, viivytyksettä, maksutta ja ilman toimituksen asiattomia jälkilisäyksiä.
Toimituksen on tarvittaessa avustettava vastineen teknisessä toteuttamisessa. Julkaisukelvottoman kannanoton julkaisemisesta on neuvoteltava erikseen ja pyrittävä julkaisemaan joka tapauksessa kannanoton olennainen sisältö.
Vastinetta koskeva vaatimus on esitettävän kahden viikon kuluessa arvostelun julkaisemisesta. Vastineen mahdollisesta hylkäämisestä on ilmoitettava viikon kuluessa ja perusteet tälle on tarvittaessa annettava kirjallisesti.
Kiista vastineen julkaisemisesta on vietävä käräjäoikeuteen 30 vuorokauden kuluessa.
Kalevan vastinekäytäntö
Kaleva saa vuosittain parisenkymmentä vastinetta tai omaa kannanottoa koskevaa vaatimusta. Määrästä ei kuitenkaan pidetä kirjaa.
Useimmissa tapauksissa kirjoittaja katsoo asiaan liittyvän näkökulman tai tulkinnan olevan pielessä.
Pääsääntöisesti kaikki tarjotut vastineet ja kannanotot julkaistaan, jollei niissä haluta esittää virheetöntä asiaa virheeksi. Keskustelun ja näkökulmien rajoittamista ei mielletä sanomalehden tehtäväksi.
On hyvin harvinaista, ettei kriittisesti käsiteltyä henkilöä kuultaisi samassa yhteydessä. Jutun julkaisemista siirretään henkilön tavoittamiseksi, jos kyse ei ole uutistilanteesta, jossa Kaleva tietää muidenkin toimitusten olevan saman jutun perässä.
Mielipidekirjoituksiin ei pyydetä kommenttia niin, että se olisi samassa lehdessä. Arvostelun kohteet eivät ole aina vastanneet saamaansa kritiikkiin edes tilanteessa, jossa tällaista mahdollisuutta on erikseen tarjottu.
Lähteinä päätoimittaja Markku Mantila ja Lukijalta-sivun toimittaja Anna Mikkonen
Kommentit