Matala taso hy­lä­tyis­sä kom­men­teis­sa

Tyypillisiä sensuroinnin kohteita olivat kiroilu, homoksi nimittelyt, rasistiset näkemykset, viittaukset uskonasioihin ja väkivaltaan kehottamiset.

Silmäys Kalevan hylkäämiin verkkojuttujen kommentteihin kertoo lähettäjiensä matalatasoisesta kielenkäytöstä. Hylättyjen tekstien kirjoittajat tuntuivat ulkoistaneen kaiken mitä sylki suuhun tuo. Tyypillisiä sensuroinnin kohteita olivat kiroilu, homoksi nimittelyt, rasistiset näkemykset, viittaukset uskonasioihin ja väkivaltaan kehottamiset.

Sankarihautoja Oulussa kohdannutta ilkivaltaa kommentoitiin ihmettelemällä, että ”onko vieläkin valkoisten kohtuuton punaisten rankaiseminen jollain noin lähellä sydäntä” ja toteamuksilla ”Saatanan hulluja on irti ihan liikaa, paapotaan petoja” ja ”Huumeapinat vauhissa, saunan taakse vaan kyselemättä kun kiinni saatais”.
Tapahtuneesta myös ”kiiteltiin monikansallista Oulua”.

Euroalueen budjettia ja yhteisvelkaa esittänyttä Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaa Herman van Rompuya kuvailtiin ”sekaisin olevaksi ukoksi”.
Vastaavasti koko asian uutisointi nähtiin kehotukseksi ”erota koko paskasta”.

Linnanjuhlia käsittelevistä verkkojutuista toimitus katsoi poistamisen arvoiseksi lähettäjän useampaan kertaan toistamat näkemykset ”ei kiinnosta”. Juhlavieraita ja tunnelmaa kuvailtiin ”jäykäksi paskaksi”.
Joitakin osallistujia nimiteltiin selkeästi homoiksi ja heitä muistutettiin turvaseksin tarpeellisuudesta.

Finanssivaikuttajan majuriksi ylentämistä arvioitiin kommentilla ”HAH-HAH” ja tapahtunutta hävettiin ”kunnon sotilaiden, isän ja appiukon puolesta”.
Myös uutista Suomen korruptoimattomuudesta naurettiin, ja tietoa epäiltiin ”ostetuksi tutkimustulokseksi”.

Urheiluväkivaltaa käsitellyttä juttua haluttiin kommentoida toteamuksella ”Onneksi romanit ei pelaa suomessa jalkapalloa” ja ”Tappajat olivat marokon mamuja”.
Jutusta ”Subutex on vauvalle katuhuumeita turvallisempaa” poistettiin siihen tarjottu kommentti: ”Jeesus ja usko parantaa kaiken. Usko Jeesukseen ja voit saada 10 lasta etkä lankea huumeisiin. Halelljuhuhaaajh. Jeesus ja uskovien yhteisö rahoittaa kaiken, ovat uskon lahja, joka vauva vahvistaa uskoa jumalan armo.”

Haapalehdossa karanneesta papukaijasta kertova juttu herätti lukijassa ihmetystä: ”Ilmeisesti uutiset vähissä minulta meni pyörän kumi puhki, voisko saada etusivulle”.
Julkaisukiellon Kalevan moderoijilta saivat myös kommentit: ”Oliko palkkio elävänä vai kuolleena?” ja ”Yleinen suruliputuspäivä pikkuiselle Jere-raasulle”.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä