Kun toimitusjohtaja Juha Junno soitti keskiviikkoiltana Matti Alatalolle ja pyysi häntä tapaamiseen, valmentaja aavisti kohtalonsa. Kärppien hallitus oli tehnyt päätöksensä hieman aikaisemmin.
Junno ja Alatalo tuntevat toisensa jo nuoruusvuosiltaan 1970-luvulta, kun he pelasivat samassa joukkueessa.
Kuinka tunteellinen ja vaikea päätös tämä oli sinulle, Juha Junno?
”Aina ne ovat. Matti teki rajusti töitä joukkueen eteen”, toimitusjohtaja katsoo väsyneesti silmiin ja vastaa pitkän hiljaisuuden päälle.
Kärppien peli on ollut muutamaa parempaa jaksoa lukuun ottamatta nihkeää koko kauden ajan. Seurajohdon pitkä pinna katkesi vasta, kun runkosarjaa on jäljellä neljä ottelua ja Kärppien pääsy jopa pudotuspelien ensimmäiseen vaiheeseen on uhattuna.
”Kukaan ei voi sanoa, että teimme hätiköidyn ratkaisun. Uskoimme koko ajan, että peli lähtee vielä kulkemaan. Ne joukkueet on nähty, missä vaihdetaan valmentajaa liian helposti”, Junno painottaa.
Edellisen kerran Kärpissä on erotettu valmentaja yhdeksän vuotta sitten, kun Juhani Tamminen sai lähteä.
Ainoa ratkaisu
Päävalmentaja kantaa vastuun joukkueen menestyksestä. Silti voi aiheellisesti kysyä, kuinka hyvin pääosin edellisen urheilutoimenjohtajan Ari Hillin johdolla tehty joukkueen kasaaminen on onnistunut. Missä on ollut työstään kelpo palkkaa nauttivien pelaajien ammattiylpeys?
”Matti ei saanut joukkueesta kaikkea irti, mutta yhtä lailla pelaajilla on vastuunsa. Toivon, että Raksilassa ei ole lauantaina yhtäkään pelaajaa, joka ei pistäisi koko sieluaan peliin joukkueen eteen. Nyt selitykset eivät enää auta.”
Alatalo on jaksanut korostaa tappio-otteluiden jälkeen laadukasta harjoittelua, joka ei konkretisoidu peleissä. Osa merkeistä viittaa klassiseen virheeseen eli harjoitusruuvia on kiristetty aavistuksen liian tiukalle, kun tulosta ei ole syntynyt.
Kärppien suunta on ollut helmikuusta lähtien jyrkästi alaspäin. Joukkue on saanut 12 edellisestä ottelustaan vain 11 pistettä – määrä, johon edes Ilves ei olisi tyytyväinen.
”Varmasti hänellä oli puutteitakin. Matti pyrki muuttamaan johtamistaan ja muuttikin sitä. Joissakin asioissa pelaajien olisi pitänyt ottaa enemmän vastuuta”, Junno tyytyy toteamaan.
Lopulta tiistain HPK-ottelussa Raksilan jäällä luisteli epätoivoisen näköinen Kärpät.
”Tämä oli ainoa ratkaisu, minkä pystyimme enää tekemään. Matti ymmärsi päätöksen.”
Ottelu numero yksi
Kärppien joukkue sai tiedon Alatalon potkuista torstaiaamuna puoli kymmenen aikaan. Hiljaisuuden keskellä olisi kuullut nuppineulan putoamisen.
”Tässä on nyt jokaisella mahdollisuus kääntää kurssinsa. Vaikka pelaaja olisi alisuorittanut koko kauden ajan, hän voi aloittaa lauantaina ottelusta numero yksi”, toimitusjohtaja pyyhkii pöydän.
Mitä Kärpille merkitsisi taloudellisesti, jos se jäisi kokonaan pudotuspelien ulkopuolelle?
”En edes mieti sellaista mahdollisuutta. Suunta on eteenpäin ja ylöspäin.”