Vancouver 2010: Lajiesittelyt 9.2.2010 

Mäkihyppy

Mäkihyppy tuli talviolympiakisoihin heti Chamonixssa 1924. Aluksi ohjelmassa oli vain yksi kilpailu. Innsbruckin kisoissa 1964 hypättiin ensi kerran normaalimäen ja suurmäen kilpailut. Joukkuemäki tuli mukaan ohjelmaan Calgaryssa 1988. Naisten mäkihyppy oli ensi kerran arvokisaohjelmassa Liberecin MM-kisoissa 2009, mutta Vancouverin olympiamäkiin eivät naismäkikotkat vielä ehtineet.

Olympiamitalit on aina ratkaistu kahden hypyn yhteistuloksella, ainoana poikkeuksena vuoden 1964 Innsbruckin kisat, jolloin kolmesta hypystä heikoimman pisteet putosivat pois. Veikko Kankkonen voittikin normaalimäen kultamitalin, vaikka oli epäonnistunut ensimmäisellä hypyllään. Käänteinen hyppyjärjestys toisella kierroksella otettiin olympiatasolla käyttöön 1988. Joukkuemäen kilpailussa pisteisiin laskettiin aluksi kolmen parhaan miehen hypyt, Lillehammerista 1994 alkaen kaikkien neljän.

Ensimmäinen V-tyyliä käyttänyt olympiamitalisti oli tšekki Jirí Malec (pronssia normaalimäessä 1988). Viimeiset vanhan tyylin olympiavoittajat olivat Ari-Pekka Nikkola, Mika Laitinen ja Risto Laakkonen, jotka säestivät V-tyylin parhaiten oppinutta Toni Niemistä joukkuemäen kisassa 1992. Kummallakin tyylillä olympiakultaa on voittanut ainoastaan itäsaksalainen Jens Weissflog (1984 ja 1994).

Matti Nykänen on ainoana voittanut kaikki kolme kultamitalia samoissa kisoissa (Calgary 1988). Henkilökohtaisten kilpailujen tuplavoiton on hänen lisäkseen ottanut vain sveitsiläinen Simon Ammann (2002). Nykäsen voittomarginaali Calgaryn suurmäessä (17,5 pistettä) on olympiahistorian suurin. Historian tiukimman mitalitaistelun hävisi Suomen Tauno Käyhkö, joka Sapporon suurmäessä 1972 sijoittui neljänneksi vaikka hävisi kultamitalistille vain 0,7 pistettä.

Salt Lake Cityn kisoissa 2002 Suomi menetti joukkuekultamitalin Saksalle vain 0,1 pisteellä. Torinon kisoissa 2006 Matti Hautamäki puolestaan hävisi normaalimäen kullan vain 1,0 pisteellä. Suurmäessä Hautamäki oli viides. Matti Hautamäki on eniten 2000-luvulla olympiamitaleita voittanut suomalaisurheilija (4 kpl). Janne Ahonen on ollut normaalimäessä neljäs sekä 1998 että 2002 ja kuudes 2006.


 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
VANCOUVER 2010: LAJIESITTELYT - TUOREIMMAT UUTISET
9.2.2010 
9.2.2010 
9.2.2010 
9.2.2010 
9.2.2010 
9.2.2010 
9.2.2010 
9.2.2010 
9.2.2010 
9.2.2010 
+ Lisää uutisia
VANCOUVER 2010: LAJIESITTELYT - LUETUIMMAT
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
Tomi Karhunen ehti tällä kaudella torjua Kärppien maalivahtina yhdeksässä liigaottelussa, joista joukkue voitti kuusi. Tämän kevään hän kerää peliminuutteja Slovan Bratislavan tolppien välissä Slovakian Extra- liigassa. Peli on hitaampaa, eikä täällä puolusteta, Karhunen luonnehtii.
Tomi Karhunen ehti tällä kaudella torjua Kärppien maalivahtina yhdeksässä liigaottelussa, joista joukkue voitti kuusi. Tämän kevään hän kerää peliminuutteja Slovan Bratislavan tolppien välissä Slovakian Extra- liigassa. Peli on hitaampaa, eikä täällä puolusteta, Karhunen luonnehtii. Kaleva
KiekkoJuttu 10.2. 
Vapauttava äkkilähtö
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy