Oulu 7.9.2010 

Maakuntahallitus aamutulilla Muhoksella

Maakuntahallitus pysähtyi kyläkodalla tiistaina.
Maakuntahallitus pysähtyi kyläkodalla tiistaina. Petri Hakkarainen
Petri Hakkarainen
Maakuntahallitus pysähtyi kyläkodalla tiistaina.
Suomen pisimmäksi mainittu kylä, Muhoksen Kylmälänkylä sai kaupalleen tiistaina pikkubussillisen päättäjävieraita. Maakuntahallitus pysähtyi kyläkodalla kahvin ja juttutuokion verran.

Maakuntahallituksen puheenjohtaja Kyösti Oikarinen vakuutti synnyinkylänsä väelle, ettei Muhoksen jättäytyminen pois uudesta Oulusta tarkoita yhteistyön loppumista. Vaikka Kylmälänkylän todettiinkin olevan kauppoineen ja kouluineen keskellä kaikkea, parannettavaakin olisi. Ainakin rekkarallin rasittamalle tielle tarvittaisiin lisää leveyttä ja valoa.


Kaleva 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT KOMMENTIT
8.9.2010 
 
Uusia päättäjiä tarvitahan
Eikös se ole hyvä, että maakuntapäättäjätkin jalakautuu kansan pariin, ettei pääse unohtummaan kenen asiootten puolesta päätöksiä tekevät. Enemmän saisivat poliitikot käydä kylillä, myös vaalien välillä. Mutta tuosta Tuppuraisen Tytistä me saataasiin hyvä edusnainen Pohojois-pohojanmaalle. Eiköhän äänestetä Tytti eduskuntaa.
8.9.2010 
 
Tauno
Parhaimmillaan Kylmälänkylän tiellä tulee turverekka vastaan joka kymmenes minuutti ja väistää pitää pientareelle saakka. Sydäntä kylmää, kun puoliso siellä ajaa talvipimeässä.
8.9.2010 
 
korvenäijjä
Kylmälänkylä voisi irtautua Muhoksesta ja siirtyä Äiti-Oulun rakastavaan huomaan.
7.9.2010 
 
Ohi ajanu
Ei perussuomalaiset saa tietä kuntoon, vaihtakaa puoluetta heti. On niitä isompiakin teitä huonossa kunnossa, ei vaan pientä pahasta kylätietä. Jos tien tekee saven päälle, sitä saa aina parsia ja ohut sorapatja ei siinä paljon vaikuta.
7.9.2010 
 
kuinnenäpäähän
Kylmälänkylä voitaisiin liittää Ouluun
+ Näytä kaikki kommentit
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
Kalevan uudet Pikamainokset – vain 15€/3pv
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
Tomi Karhunen ehti tällä kaudella torjua Kärppien maalivahtina yhdeksässä liigaottelussa, joista joukkue voitti kuusi. Tämän kevään hän kerää peliminuutteja Slovan Bratislavan tolppien välissä Slovakian Extra- liigassa. Peli on hitaampaa, eikä täällä puolusteta, Karhunen luonnehtii.
Tomi Karhunen ehti tällä kaudella torjua Kärppien maalivahtina yhdeksässä liigaottelussa, joista joukkue voitti kuusi. Tämän kevään hän kerää peliminuutteja Slovan Bratislavan tolppien välissä Slovakian Extra- liigassa. Peli on hitaampaa, eikä täällä puolusteta, Karhunen luonnehtii. Kaleva
KiekkoJuttu 10.2. 
Vapauttava äkkilähtö
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy