Talouslehti Forbesin listalla maailman rikkaimmaksi ihmiseksi nousseella Carlos Slimillä sanotaan olevan Midasin kosketus: hän hankkii vaikeuksissa olevia yhtiöitä ja tekee niistä rahasampoja.
Meksikolainen telealanpohatta tuli tunnetuksi taktiikasta jo 1980-luvulla Latinalaisen Amerikan talouskriisin aikaan, ja samalla linjalla hän on jatkanut myös viime vuosien talouskriisissä.
– Kriisin tullen hän ei koskaan lopeta investointeja vaan sijoittaa aina lisää. Ja tulokset ovat aina olleet hyviä, Telmex-ryhmän edustaja Arturo Elias Ayub kuvaili.
Libanonilaisen siirtolaisen poika opetteli taloudenpitoa isän antamalla säästökirjalla, johon kirjattiin tarkkaan tulot ja menot. Kymmenvuotiaan taskut täyttyivät pesoista, kun hän kauppasi juomia ja pikkupurtavia perheelleen.
Superrikas tunnetaan yksinkertaisesta elämäntyylistään. Hän on asunut samassa talossa 40 vuotta, ja karttaa muun meksikolaisen eliitin suosimia ylellisyyksiä kuten jahteja ja yksityiskoneita. Vanha Mercedes Benz ja henkivartijat kuuluvat kuitenkin asiaan.
Ei-amerikkalainen nousi nyt rikkaimpien listan kärkeen ensimmäistä kertaa vuoden 1994 jälkeen. Microsoftin perustaja Bill Gates on hallinnut listaa 16 vuoden ajan kahta poikkeusta lukuunottamatta.
Suomen Herlin myös listoille
Listalla nähdään ensi kertaa myös Suomen edustaja, kun Koneen hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin nousi jaetulle sijalle 773. noin 1,3 miljardin dollarin omaisuudella.
Vastaavan päätoimittajan Steve Forbesin mukaan lista osoittaa, että maailmantalous on toipumassa kriisistä. Miljardöörien omaisuus kasvoi 50 prosenttia viime vuodesta.
Slimin, 70, omaisuuden arvo on noin 53,5 miljardia dollaria eli puoli miljardia enemmän kuin Forbesin listaa vuosikaudet hallinneella Gatesilla.
Slimin imperiumiin kuuluu teleyhtiö Telmex, Latinalaisen Amerikan suurin matkapuhelinoperaattori America Movil, tavarataloja, hotelleja, ravintoloita, rakennusyhtiöitä ja Inbursa-pankki.
Meksikossa on yksinkertaisesti vaikeaa elää päivääkään pulittamatta rahaa Slimin kukkaroon. Meksikon ulkopuolella lonkerot ulottuvat muun muassa New York Times -lehteen.