Syötekeskus on ottanut laskettelurinteiden alapuolella olevasta Lohilammesta lumetuksessa käytettävät vedet pitkään suupuheella tehdyllä sopimuksella.
Ympäristöviranomaiset antoivat luvan vedenotolle viime syksynä, jossa ehtona on muun muassa se, että lammen veden pinta saa laskea pumppauksen vuoksi enintään 25 senttiä. Lupaehtojen mukaan vettä voi ottaa lammesta kauden aikana 20 000 kuutiota, ellei pinta laske alle luparajan.
Lohilammen rannalla perikunnan omistuksessa olevien mökkien yrittäjä Marko Särkelä syyttää rinneyhtiötä liian rajuista pumppauksista, joiden vuoksi lammen pinta on hänen mukaan pudonnut metrin verran.
Syötekeskus Oy:n rinnepäällikkö Janne Järvenpää pitää väitettä tuulesta temmattuna, sillä hänen mukaan vettä on otettu vain puolet, mitä lupaehdot sallivat. Pumppauksista pidetyn päiväkirjan mukaan vettä on pumpattu reilut 10 000 kuutiota ja lammen pinta on laskenut vain 21 senttiä.
Outoa vesikiistaa selvittelee parhaillaan Oulunkaaren ympäristöpalvelut, jonka tarkastajan Esa Nissisen mukaan talviaikaan vedenpinnan laskua on hankala arvioida. Veden korkeutta on selvittänyt myös Pudasjärven kaupungin tekninen toimi.
Lammen vesioikeudet on omistanut perikunnan lisäksi toinen maanomistaja. Perikunta myi oikeudet Pudasjärven kaupungille viime syksynä. Toinen maanomistaja on tehnyt kaupoista myös esisopimuksen Syötekeskuksen kanssa.