Talous 16.3.2010 

Lemmikkien tarpeista ei hevin tingitä

Lemmikkien tarpeista ei tingitä.
Lemmikkien tarpeista ei tingitä. Kaleva
Kaleva
Lemmikkien tarpeista ei tingitä.
Lemmikkitarvikekauppa ei viime vuonnakaan juuri notkahtanut talouden taantuman takia.

Kauppiaiden mukaan moni ehkä tinki kalliimmista ja turhimmista tuotteista, mutta ruokaa ja perustarvikkeita eläimille ostettiin kuten ennenkin.

"Kaikkea välttämätöntä ja oikeasti tarpeellista myytiin melkein entiseen tahtiin, mutta edullisimmasta päästä. Ihan sama oli nähtävissä myös edellisen syvän laman aikana 1990-luvulla", Oulussa ja Oulunsalossa lemmikkejä sekä lemmikkitarvikkeita kolmisenkymmentä vuotta kaupannut yksityisyrittäjä Kari Gallenius arvioi.

Esimerkiksi Suomen suurin lemmikkitarvikeketju Musti ja Mirri tahkosi 37 miljoonan euron liikevaihdon. Sen bisnes kasvoi viime vuonna parikymmentä prosenttia.


Kaleva 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT KOMMENTIT
17.3.2010 
 
SfP
Suomen talous on syöksykierteessä ja Kaleva tekee puolen sivun jutun painettuun lehteen talous sivulle jutun lemmikkieläimistä. Onko Kalevan toimituksessa todellisuuden kuva hämärtymyt vai onko parempia syitä olla kansalle kertomatta totuutta
16.3.2010 
 
miau
ehän siellä lemmikkieläinkaupoissa oo varraa käyvä tavallisen pulliaisen, rikkaat ja hyväosaiset siellä ylimääräisiä rahojaan tuhlaavat rotueläimiinsä. tavalliset kissat ja koirat pärjäävät tavallisemmallaki safkalla!
16.3.2010 
 
onneksi on lemmikkejä
Minkä laman? Palkat nousseet vain niillä, joilla on töitä ja työttömäthän tässä on pistetty kärsimään sekä eläkeläiset ja lapset. Heillä kun ei ole lakko-oikeutta! Isopalkkaiset sen ku porskuttavat menemään. Pienituloisillakin on oikeus etes lemmikkejä pitää! Lentokoneita ja turhia etelän matkoja sekä herrojen kiitämistä pitkin poikin pitäisi vähentää ettei tulisi hiilidioksidipäästöjä. Entäpä nämä armeijoiden harjoitukset yliäänikoneilla, siitäkö ei tuu pakokaasuja! Tässä maassa ei oo lamasta tietoakaan, väärästä rahan käytöstä voisi haukkua.
16.3.2010 
 
Nimimerkki
No eikai tämä ole yllätys. Kukapa jättäisi lemmikinsä näkemään nälkää. Ruoka on se josta viimeisenä yleensä tingitään
16.3.2010 
 
Kissaihminen
Ei yllätä lainkaan. Kyllä sitä lemmikistä täytyy huolta pitää ja on se niin tärkeä ettei lamat siihen asiaan mitenkään vaikuta. :) Eikä lemmikki aina tarvi sitä kalleinta ja parhainta ruokaa. Kyllä se nirso vähän "laaduttomampaakin" syö jos ihan kuoleman kielissä on...
+ Näytä kaikki kommentit
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
TALOUS - TUOREIMMAT UUTISET
Kalevan uudet Pikamainokset – vain 15€/3pv
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
Pelin ytimessä. Janne Pesonen väläytti Ruotsi-ottelussa taitojaan, jotka hurmasivat Raksilan yleisön takavuosina. Kuhmolaislähtöinen hyökkääjä pyöräytti Suomen 2?1-kavennuksen Viktor Fasthin edestä alivoimalla.
Pelin ytimessä. Janne Pesonen väläytti Ruotsi-ottelussa taitojaan, jotka hurmasivat Raksilan yleisön takavuosina. Kuhmolaislähtöinen hyökkääjä pyöräytti Suomen 2?1-kavennuksen Viktor Fasthin edestä alivoimalla. Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
KiekkoJuttu 20:46 
Takaisin parrasvaloihin
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy