Presidenttiehdokas Pekka Haavisto (vihr.) kritisoi presidentti Tarja Halosen ja hallituksen ulkopoliittisia tuplaviestejä, kertovat Turun Sanomat, Kaleva ja Väli-Suomen lehdet. Haavisto tiivistäisi presidenttinä yhteydenpitoa hallituksen kanssa siten, että Suomesta pääsisi lähtemään maailmalle vain yksi yhteinen viesti kerrallaan.
Haavisto viittaa muun muassa Suomen lisäjoukkojen kotouttamiseen Afganistanista syksyllä 2009.
– Joko presidentiltä pimitettiin tietoa tai syntyi väärä käsitys. Suomella oli kaksi ulkopolitiikkaa. Näin ei voi yhteistoiminta tapahtua. Yhteyttä on pidettävä niin tiivisti, ettei vastaavaa tapahdu. Pitää neuvotella, kunnes yhteinen kanta sorvautuu, hän sanoo lehdille.
Haavisto kertoo myös, ettei hän aiheuttaisi kahden lautasen ongelmaa EU:n huippukokouksissa. Presidenttinä hän lähtisi mukaan vain, jos hallitus haluaisi korostaa jonkin asian tärkeyttä Suomelle.