Patteri 14.2.2010 

Lautapeli kuljetti Kiinasta Suomeen

Su Yang havainnollistaa usein go-lautapeliä vertaamalla sen taktiikkaa politiikkaan. "Siirroista voi löytää yllättävän paljon samankaltaisuuksia."
Su Yang havainnollistaa usein go-lautapeliä vertaamalla sen taktiikkaa politiikkaan. "Siirroista voi löytää yllättävän paljon samankaltaisuuksia." _
Su Yang havainnollistaa usein go-lautapeliä vertaamalla sen taktiikkaa politiikkaan. "Siirroista voi löytää yllättävän paljon samankaltaisuuksia."
Pekingistä kotoisin oleva Su Yang, 29, asettui asumaan Suomeen reilut kaksi kuukautta sitten. Syy muutolle ei ollut enempää eikä vähempää kuin lautapeli: OGP eli Oulun Goonpellaajat ry. palkkasi miehen opettamaan gota jäsenilleen.

Go on kiinalainen kaksinpelattava lautapeli, joka on mainittu ensimmäisen kerran jo vuonna 548 eaa. Pelivälineenä on puinen, ruudutettu pelilauta sekä valkoisia ja mustia kiviä, joita on tarkoitus asetella laudalle siten, että haltuun jää vastustajaa suurempi alue.

Gon perussäännöt ovat yksinkertaiset, mutta erilaisia taktiikoita ja strategioita on mahdollista hioa lähes loputtomiin. Peliä onkin usein verrattu shakkiin, ja myös go-pelaajat käyvät keskenään virallisia turnauksia aina maailmamestaruustasolle saakka.

Juuri turnausten kautta Su Yang alun perin tutustuikin suomalaisiin kanssapelaajiinsa.

"Gota pelataan paljon myös netissä, ja jo Kiinassa ollessani tutustuin moneen oululaisharrastajaan. Kun minua sitten pyydettiin tänne opettamaan, päätös oli yllättävän helppo."

Suomalaiskavereiden kesken Jeffinä tunnetulla miehellä oli jo entuudestaan kokemusta ulkomailla asumisesta, sillä politiikan opiskelu oli vienyt aiemmin Belgiaan ja Ruotsiin. Niinpä kynnys Suomeen muuttamiseen ei ollut korkea.

"Kylmyyskään ei ole haitannut, sillä myös Pekingin talvet ovat viileitä", Su Yang vakuuttaa.

Suomalaisten go-kavereiden apu on kuitenkin tullut tarpeen, sillä paperityöt ja laskut on usein hoidettava suomeksi. "95 prosenttia täkäläisistä kavereista on tullut tutuksi pelin kautta. Yksinäiseksi en ole itseäni tuntenut missään vaiheessa, vaikka Kiinassa tuleekin ehkä liikuttua enemmän ulkona. Suomessa kaikki on kalliimpaa", go-opettaja huomauttaa.

Su Yang on opettanut gota OGP:n jäsenten lisäksi muun muassa Oulun lyseon lukion go-kerholaisille.

"Olen kierrellyt paljon Eurooppaa, ja oman kokemukseni perusteella Suomi on maa, jossa nimenomaan nuoria pelaajia on huomattavan paljon, mistä olen iloinen."

Mies itse aloitti pelaamisen kahdeksanvuotiaana. "Olen sitä mieltä, että kuka tahansa voi oppia hyväksi gossa, jos motivaatio vain on kohdallaan. Alku voi tuntua vaikealta ja vaatii paljon kärsivällisyyttä, mutta se palkitaan lopulta moninkertaisesti."

Itse peli on kiinalaismiehen mukaan muuttunut erilaiseksi nyt kun sitä opettaa toisille.

"Yleensä täytyy vain miettiä, mikä siirto hyödyttää eniten itseä, mutta opetettaessa täytyy koko ajan pohtia, millaiset liikkeet auttavat parhaiten toista ymmärtämään peliä. Ollakseen hyvä opettaja täytyy toisinaan tehdä myös virheitä."

Kirjoittaja kuuluu Kalevan nuorten kirjoittajien ryhmään.


Salmu Elina 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
PATTERI - LUETUIMMAT
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva

Lehtikuva
KiekkoJuttu 11.2. 
Aaltonen Leijonien murskavoiton kapellimestarina
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy