Kotimaa 9.2.2010 

Lääkärivälitysfirman toimitusjohtaja urakoi rikoksia

Lääkärivälitysyrityksen toimitusjohtaja urakoi muutamassa vuodessa suuren määrän määrän rikoksia. Vantaan käräjäoikeuden mukaan toimitusjohtaja-lääkäri kavalsi ja yritti kavaltaa yhtiön varoja. Miehellä oli yhtiön pankkitilin käyttöoikeudet, ja hän siirsi sieltä rahaa tililleen 14 000 euroa.

Lisäksi mies väärensi yhtiö- ja hallituksen kokouspöytäkirjoja. Eräässä tapauksessa hallituksen kokousta ei ollut pidetty lainkaan.

Joissakin tapauksissa mies sormeili pidettyjen kokousten pöytäkirjoihin totuutta vastaamattomia päätöksiä, jotka koskivat yhtiöjärjestyksen muutosta, osakeannin toteuttamista ja nimenkirjoitusoikeuksien poistamista. Väärät tiedot päätyivät merkittäväksi kaupparekisteriin.

Toimitusjohtaja myös muutti yhtiön sähköpostipalvelimen asetuksia niin, että työntekijöiden osoitteisiin saapuneet viestit ohjautuivat kopiona hänen luettavakseen.

45-vuotias vantaalaismies sai vuoden ja kaksi kuukautta ehdollista vankeutta. Hän syyllistyi 14 rikokseen vuosina 2005–2007.

Tuomittu joutuu maksamaan yli 44 000 euroa korvauksina ja oikeudenkäyntikuluina. Mies erotettiin firman toimitusjohtajan tehtävästä vuoden 2006 lopussa.


STT 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
10.2.2010 
 
otto
Ehdollinen tuomio ei ole mikään rangaistus vaan pelkkä vitsi . Ilmiselvästi on rikos tapahtunut josta kuuluu vankeusrangaistus . Jaetaanko Hyvä Vellhousun järjeston jäsenille aina ehdollista ?
9.2.2010 
 
kaale
ei ajanut ylinoputta eihän ?? mitäs tuosta sitten haloota pitämään ja tuomoita jakamaan
9.2.2010 
 
Nimimerkki
Mitä nyt tuossa on kummaa? Tällanenhan on vain maantapa, ja turhia syytellään ihmisiä...Ei käy laatuunsa ei.
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
Kalevan uudet Pikamainokset – vain 15€/3pv
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva

Lehtikuva
KiekkoJuttu 11.2. 
Aaltonen Leijonien murskavoiton kapellimestarina
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy