Kaupunginvaltuustossa, hallituksessa ja eri lautakunnissa esteettömyyteen liittyvät kysymykset, omaishoitajuus, vammaisten henkilökohtainen apu ja kuljetuspalvelumatkat näkyvät numeroina budjetissa. Euro puhuu ja säästää pitää. Kun puhutaan näistä monelle vammaiselle, pitkäaikaissairaalle ja ikääntyvälle kuntalaiselle tärkeistä asioista, puhutaan samalla heidän mahdollisuuksista omiin valintoihin ja osallisuuteen yhteiskunnassa.
Kyse ei ole pelkästään rahasta, kyse on myös kontrollista ja vallasta. Kuljetuspalvelumatkojen ja avustajatuntien vähäinen määrä rajoittaa liikuntavammaisen henkilön elämää, vaikka näiden palvelujen tarkoitus on olla itsenäisen elämän mahdollistaja. Palvelujen ja tilojen saavutettavuus vaikututtavat myös vammaisten elämän taloudellisiin ja sosiaalisiin mahdollisuuksiin.
Esteet eivät ole pelkästään fyysisiä vaan niihin liittyvät myös asenteet ja erilaiset syrjivät käytännöt, jotka ovat niin syvälle juurtuneita, ettei niitä edes huomata. Esimerkiksi voisin mainita linja-autonkuljettajan kommentin eräälle pyörätuolilla liikkuvalle naiselle: miksi sinä tänne bussiin tulet, kun teillä on niitä omia takseja.
Tämä on totta, mutta 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa on vähän. Jos haluat käydä kuukauden aikana enemmän kuin yhdeksän kertaa kodin ulkopuolella, on sinun yritettävä liikkua julkisilla kulkuneuvoilla.
Esteellinen joukkoliikenne rajaa liikuntavammaisen kaupunkia pienemmäksi, samoin huonosti hoidetut jalkakäytävät. Kaupunkitila jakautuukin meille liikuntavammaisille kahteen eri osaan. On ne paikat ja palvelut joihin pääsee, ja ne jotka ovat meidän ulottumattomissa.
Miia Hirsikangas-Haataja
kuntavaaliehdokas (vihr.)
Oulu