Digitaalinen kunta

Vaalipuheet 11.10.2012 8:00
Ritva Rundgren

Olen kirjoittanut sosiaalisen median käytöstä ja tiedon avoimuudesta blogeihin, Twitteriin ja Facebookiin. Pidän tiedon vuorovaikutteista ja maksutonta jakamista niin tärkeänä, että sitä tulee painottaa koulussa ja muualla yhteiskunnassa yhä enemmän.

Koska hallitusohjelmassa puhutaan digitaalisesta Suomesta, kunnallispolitiikassa voisi puhua digitaalisesta kotikunnasta.

Käsitteenä ”some” merkitsee lähes kaikkia digitaalisen maailman alustoja, joilla voi pitää yhteyttä verkostoihin koulussa, kokouksissa, luennoilla, Kempeleessä, Oulunseudulla, Suomessa tai maailmalla.
Monella on profiili Facebookissa, Twitterissä, Skypessä, blogeissa, LinkedInissä, You Tubessa ja Flickrissä. Appseja eli liitännäisiä, sovelluksia ja oppimispelejä on pilvin pimein saatavissa ”sormitietokoneeseen”, iPadiin ja tietokoneisiin.

Profiilien avulla osallistutaan verkkokeskusteluihin ja sisällöntuottamiseen esimerkiksi kirjoittamalla, valokuvaamalla tai linkittämällä toisten luomaa sisältöä. Lyhyt keskustelu eli chattaus onnistuu maksuttoman nettipuhelun aikana. Verkossa voi myös kuka tahansa lähettää kännykällään suorana oman kunnan valtuustokokouksen, koska sellaiseenkin on jo luotu alusta.
Huippunopea nettiyhteys on onneksi paikoitellen arkipäivää. Napin painalluksella tai hiiren hipaisulla pääsee digimaailmaan. Nettisurffaamista ei siis kannata paheksua, koska pian siellä on lisää väkeä. Tietoa jaetaan ja siitä tehdään liiketoimintaa ja uusia keksintöjä.

Odotan aikaa, jolloin hiiren korvaa pelkkä silmänliike, jolloin pääsee eroon hiirikädestä. Ihmisillä on elämänsä aikana monenlaisia vammoja, jotka voivat olla esteenä netin käytössä, mutta sovellukset auttavat. Kirjoitettu tekstikin voidaan jo muuttaa puheeksi näkövammaisia varten.
Virtuaalisen ympäristön kontaktien lisäksi ihmisillä on varmasti reaalimaailman verkosto ja onkin hauska tavata kadulla some-sukulainen, jonka kanssa on alkujaan tavattu vain virtuaalisesti.

Ritva Rundgren
kunnallisvaaliehdokas (kesk.)
Kempele

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Kommenttina voisin sanoa, että 80 prosenttia suomalaisista vain lukee nettiä. 19 prosenttia jakaa tietoa. Vain yksi prosentti tuottaa ITSE SISÄLTÖÄ, eli kirjoittaa, lähettää valokuvia, videoita.

Onko netti siis sittenkään tärkeä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitää olla realisti, joten unelmasi ei toteudu hetkessä. Hallitusohjelmia tulee ja menee,mutta nettiin eivät ihmiset mene, ainakaan vanhat. Nykynuorisolla ei ole aikaa opiskelun ja pariutumisen kuvioissa huolehtia maailman parantamisesta. Mutta ihmeitten aikahan ei ole ohi, koska joku voi tehdä nettisovelluksen, joka on älyttömän koukuttava.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

59
Oulun torinrantaan suunnitellaan 22-kerroksista tornihotellia – Terwa Toweriin tulisi hotellin lisäksi asuntoja ja kokoustiloja
50
Suomalainen ei haluaisi muuttaa työn perässä - Janne Härmä on poikkeus
33
Oulun seudun joukkoliikenteeseen lisää tarjontaa – uudet asuinalueet bussireittien varrelle ja lisää liikennettä Linnanmaalle
33
Kärpät on lyönyt Tapparalle luun kurkkuun, kärppäluotsi Manner silti tyynenä: "Pelit vielä pahasti kesken" – katso huippuhetket!
31
Petteri Orpo Harkimon väitteistä: Kokoomuksessa päätetään yhdessä
28
Raahen Laivan kaivos parantaa tehoja - tavoitteena kaksi tonnia kultaa vuodessa
17
Poliisia paenneet törmäsivät tyhjään poliisiautoon Oulunsalossa – asuntomurrosta epäillyt pakenijat ajoivat jopa 180 km/h

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Karjalan, Kainuun ja Lapin maakunnissa sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo lumi- tai räntäsateen vuoksi. Ajokeli muuttuu huonoksi aamupäivällä Etelä-Karjalan maakunnassa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Saksalaiset 1940 Oulussa

149 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Harmittaa ja ketuttaa kun meitä eläkeläisiä syyllistetään!

Hyvä kommentti joka meni melkein oikein. Työntekijän osuus on 6,35% joka menee palkasta. Palkanmaksaja tilittää loput n ... Lue lisää...
Ahas

Jari ja sarjakuvat

Jari

19.4.

Naapurit

20.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image