Ville Ranta palasi suur­mies­ten elä­mäs­tä ta­kai­sin omaansa

Suomen tunnetuimpiin sarjakuvapiirtäjiin kuuluva oululainen Ville Ranta on palannut monen vuoden tauon jälkeen omaelämäkerrallisiin aiheisiin.

Sarjakuvataitelija Ville Ranta.
Sarjakuvataitelija Ville Ranta.
Kuva: Lauri Ponkala

Suomen tunnetuimpiin sarjakuvapiirtäjiin kuuluva oululainen Ville Ranta on palannut monen vuoden tauon jälkeen omaelämäkerrallisiin aiheisiin. Uudessa teoksessa Köyhän miehen Jerusalem hän kuvaa hetkiä oman perheensä arjessa – nuorimman lapsen odotusaikaa, riitoja, lomia, erotiikkaa. Tunteita.

Siinä piilee lukijalle ansa. Ranta muistuttaa, että kyse ei ole dokumentista.

– Kirjaa ei pidä lukea niin kuin se olisi totta, hän sanoo.

Ranta käyttää tekniikastaan nimitystä esseistinen sarjakuva: hän ei niinkään halua kertoa tarinaa elämästään vaan pohtia sen tarkoitusta.

– Kun kuvaan jotakin, sitä ei ole kirjoitettu ulkoapäin vaan hetken kautta, sisältäpäin. Eli kokemukseni monista kirjan tapahtumista voi olla nyt täysin toisenlainen kuin mitä siinä kuvataan, enkä tunne niistä välttämättä samoja tunteita.

– Siinä mielessä sen dokumenttiarvo on heikko, mutta esseistinen ja filosofinen arvo on suurempi. Siinä ei ole jälkiviisautta tai tulkintaa, vaan se on elämän sisältä kuvattu. Se on minulle tärkeä tekniikka, vaikka se onkin vaikea.

Ohuita siivuja

Ranta on aiemminkin tehnyt sarjakuvateoksia elämästään, mutta edellisen julkaisusta ehti kulua viisi vuotta. Tässä välissä hän pureutui Elias Lönnrotin ja Paavo Ruotsalaisen tarinoihin kiitellyillä teoksillaan Kajaani ja Kyllä eikä ei.

– Luulen että vuodet Muhammad-kohun jälkeen vähensivät haluja tehdä juttuja omasta elämästä sen takia, että minuun kohdistui niin paljon huomiota. Tuntui että minua luettiin väärin. Minulle alettiin antaa palautetta elämästäni sen sijaan, että olisi puhuttu kirjoistani. Nehän eivät ole sama asia. Kirjat ovat ohuita siivuja, hetkiä ja niiden tulkintoja tunteiden läpi eivätkä niinkään dokumentteja mistään.

Nyt Ranta halusi tehdä paluun aihepiiriin löytääkseen taas sen, miten ammentaa hetkestä ja kuvata tunteita.

– Olen saanut kirjasta jo jonkin verran palautetta. Joidenkin mielestä se on ollut hyvin hauska, joidenkin mielestä rankka ja koskettava. Lapsilleni olen näyttänyt valittuja paloja.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä