"Yksi kaino unelma minulla vielä on. Toivon, että kirjanoppineet uskaltaisivat tulkita muutakin kirjoistani kuin Konsta Pylkkästä", kirjailija Veikko Huovinen totesi kiittäessään nimikkoseuransa perustamisesta sunnuntaina Sotkamossa.
Veikko Huovinen-seura perustettiin lahjaksi kirjailijalle tämän 80-vuotispäivän kunniaksi. Huovisen merkkipäivä oli 7. toukokuuta.
Veikko Huovinen-seura on perustamisvaiheensa jäsenmäärän perusteella suurin suomalaisista kirjailijoiden nimikkoseuroista. Jäseniä oli sunnuntaina 144. Pääosa heistä liittyi kirjailijoiden nimikkoseurojen nettisivun kautta.
Huovisen lapset mukana
Kirjailija Huovinen kertoi olevansa enemmän piileskelevä kirjailija ja muina miehinä, mutta otti silti kiitollisena vastaan seuran perustamisen. "Tiedän, että lukijoita on paljon. Kirjat ja niiden tekijät unohtuvat. Kukapa kirjailija ei olisi hyvillään, jos hänen kirjallista tuotantoaan vaalitaan ja se löydetään uudelleen kirjahyllyjen pölystä."
"Mukavaa tämä seuran perustaminen. Saa nähdä, miten itse osallistun. En ehkä ole kaikkein aktiivisimpia seuratoimijoita."
Veikko Huovisen toiveita seurassa pitää esillä ainakin hänen tyttärensä Ritva Tapio, joka valittiin perheen edustajana johtokuntaan. "Olen linkkinä kirjailijan ja seuran välillä", Oulussa kielten opettajana työskentelevä Ritva Tapio sanoi.
Myös Huovisen poika Esko osallistuu seuran toimintaan. Esko Huovinen on matematiikan opettaja. Hän muuttaa kesällä Oulusta Sotkamoon.
Veikko Huovinen-seuran puheenjohtajaksi valittiin Kuhmon kaupunginjohtaja Eila Valtanen. Valtanen on metsänhoitaja kuten kirjailijakin. "Eila Valtanen on entinen oppilaani, kiitettävä oppilas, ja kulkee Sotkamossa kirjallisuuspiirissä Kuhmosta asti"; Valtasta esittänyt tyttölyseon entinen rehtori Toini Blomqvist kiitteli.
Veikko Huovinen-seura aikoo muun muassa koota kirjailijan tuotantoon liittyvää aineistoa. Se edistää Huovisen tuotannon esittämistä, kääntämistä ja julkaisemista kotimaassa ja ulkomailla. Tavoite on myös lisätä Huovisen tuotannon lukuharrastusta ja tuotannosta kirjoittamista sekä tutkimusta.
Elämäkerta valmisteluun
Veikko Huovisen elämäkerran valmistelukin mainitaan toimintasuunnitelmassa. Huovinen on kirjoittanut omaelämäkerrallisen Muina miehinä.
Tutkijoiden laatimasta elämäkerrasta hän sanoi, että sen kun vaan.
Seura aikoo järjestää vuosittaisen kirjallisuustapahtuman Veikko Huovisen tuotannosta. Ensimmäinen lukijatapahtuma pidetään heinäkuussa Kuhmon Kamarimusiikin yhteydessä.
Kamarimusiikissa ei tänä kesänä ole konserttia Huovisnäreikössä, kirjailijan 75-vuotispäivän kunniaksi perustetussa puistossa Sotkamossa. Mutta Huovista kuullaan konsertissa 24. heinäkuuta: Dmitri Shostakovitsin musiikkia käsittävässä konsertissa luetaan otteita Joe-sedästä.
Seuraan jäseniksi liittyneet kertoivat toiveitaan seuran toiminnasta nimikkoseurojen nettisivulle. Toivottiin muun muassa Huovispäiviä tai korpifilosofian päiviä, Kainuu-kirjallisuuspalkintoa, retkiä Kainuuseen, Huovishenkisiä kala- ja erätapahtumia, Havukka-aho -elinympäristöä Kainuuseen ja elokuvaa Konsta Pylkkäsestä. Myös Huovisen kirjojen uusintapainoksia kaivattiin ja kokonaistuotannon julkaisua.
Eila Valtasen mukaan seura aikoo kuunnella kirjailija Veikko Huovisen mielipiteitä toiminnassaan. "Ettei ainakaan anneta ainetta lyhyisiin erikoisiin."