Cd-levy
Kursk: Terno. UHO Production 2008.
Nimekkäät jäsenet ovat taanneet Kurskille reilusti enemmän huomiota kotimaisessa rockmediassa kuin ensilevyään julkaiseville bändeille yleensä suodaan. Pakko myöntää, että noste ansaitaan myös laadukkaalla musiikilla.
Entinen Sentenced-mies Sami Lopakka, tuottajaguru Hiili Hiilesmaa ja kumppanit ole eilisen teeren poikia. Oma ja omaperäinenkin tyyli on hallussa jo ensimmäisellä levyllä.
Kursk on löytänyt venäjänkielisen doom metallin mentävän aukon kotimaisesta ja miksei kansainvälisestäkin raskaan rockin kentästä.
Mikä tärkeintä, Ternolla on intron jälkeen yhdeksän mainiosti onnistunutta sävellystä. Alkuun samankaltaisilta tuntuvat kappaleet erottuvat sittenkin toisistaan, vaikka äänimaailma pysyy yhtenäisenä läpi levyn.
Doom metal -lajityypin edustajia yhdistävät hitaat, jopa laahaavat tempot ja äärimmäisen raskaina möyrivät kitarat
Kurskin doomissa on teollista kolkkoutta ja modernisoitua Black Sabbathia. Ternolla on riffejä, jotka taatusti kelpaisivat Tony Iommille, kun metallin kummisetä ryhtyy Ronnie James Dion ja kumppaneiden kanssa puuhaamaan uutta Heaven and Hell -levyä kevään aikana.
Kurskista tulee mieleen saksankielisen Rammsteinin alkutuotanto. Rammstein käytti teollisuusmetallissaan taitavasti hyväkseen natsi-Saksan ja DDR:n ajan synkeitä mielikuvia. Musiikissa oli jotain aidosti uhkaavaa.
Kursk ei tee tarttuvaa konejunttaa kuten Rammstein, mutta pelaa samankaltaisilla neuvostoajan mielikuvilla.
Laulaja-sanoittaja Erkki Seppänen on todellinen löytö. Venäjää hyvin taitava Seppänen löytää tulkintaansa uskottavan tunnelman: sopivassa suhteessa masennusta ja hillittyä mahtipontisuutta. Elämä hehkuu kolkon ryskeen sydämessä.
Veriteot ja alakerran isännän tempaukset ovat metallimusiikissa iänikuista sanahelinää ilman sisältöä. Seppänen sijoittaa yksilön näkökulmasta kerrotut tarinansa maailmaan, jossa realismi ja mystisyys menevät limittäin.
Synkkyys tuntuu kerrankin edes vähän synkältä, eikä pirulaisen hokemiselta kaljanjuonnin lomassa.