Länsimainen helvetti on paikoista ikävin. Se sijaitsee suurin piirtein taivasta vastapäätä. Se on noenkatkuinen pätsi, jossa sieluparkaamme kiusataan tulella ja raudalla.
Käsityksemme helvetistä on muokannut kristinusko kahden tuhannen vuoden kuluessa. Teologian tohtori, kappalainen Kari Kuula kuitenkin lisää, että helvetti oli olemassa myös ennen kristinuskon valtakautta.
Maailman vanhin eepos, yli 4 000-vuotias Gilgamesh, tuntee kuolleiden maan. Antiikin kreikkalaiset pelkäsivät haadesta. Monet itämaiset kansat uskoivat kuoleman jälkeiseen piinaan. Ja kävihän meikäläinen Väinämöinen tuonelassa.
Rikinkatkuisin ja ankarin on kristillinen helvettiusko. Kiirastulessa ei kenelläkään ole kivaa, harvoin edes itse pirulla alati lankeilevine enkeleineen.
Monista muista valtauskonnoista poiketen kristinusko opetti, etteivät kaikki pelastu. Ihminen joutuu kadotukseen syntiensä tähden.
Kirkkoisä Augustinus (354-430) päässälaski, että reilusti yli puolet kristityistä päätyy kuolemansa jälkeen kaulaa myöten tuliseen järveen. Eikä välttämättä auttanut, vaikka olisi elänyt miten siveän elämän.
Vähemmästäkin on tunnelma pilalla.
Kuula kirjoittaa, että "oppi ikuisesta helvetistä on kristinuskon kauhein ja kummallisin ajatus." Eikä helvettiuskomuksia voi selittää yksinkertaisesti saati tyhjentävästi.
Uskomukset ovat itäneet monista kulttuurisista, historiallisista, psykologisista ja moraalisista tarpeista.
Tietämämme mukainen helvetti on uuden testamentin mukaan muovailtu. Toisenlainenkin oppi helvetistä olisi ollut mahdollinen, Kuula huomauttaa.
Esimerkiksi Paavalin näkemys helvetistä edustaa kohtuullisuutta: syntistä rangaistaan, mutta ei loputtomasti. Sen jälkeen syntinen sielu katoaa.
Uudessa testamentissa piinahelvetti mainitaan lähinnä Matteuksen evankeliumissa ja Ilmestyskirjassa. Jostakin syystä kristikunnan teologit päättivät nostaa nämä kauhuelokuvan kaltaiset tekstit näkyville.
Helvetti on ollut tietysti käyttökelpoinen vallankäytössä. Kuumilla lieskoilla on ollut helppo ojentaa kansaa ja pitää nurisijat nuhteessa.
Vanha testamentti ei tunne koko helvettiä. Kirjan uskoon ei kuulunut ajatus, että hurskaat palkitaan taivaassa ja syntisiä rangaistaan.
Ison kirjan vanhan puolen mukaan pahaa tehneet saavat vaivansa jo tässä elämässä, ja Jumala jättää vainajat rauhaan. Elämä jatkuu korkeintaan jälkeläisten muistoissa. Ihmiskäsitys on helvetin osalta uutta armollisempi.
Modernissa teologiassa helvettiopin hellan kuumuutta on vähennetty. Tosin kunnon piinallakin on edelleen puolustajansa.
Pirullisen taidokkaalla kynällä varustettu Kuula kuvailee kirjassaan erilaiset historialliset käsitykset helvetistä niin seikkaperäisesti, että lukija kuulee itkun ja hammasten kiristelyn.