Mainos

Röllissä saunotaan pyyhkeet ympärillä

Loppuvuoden kotimaisten elokuvien rynnistys huipentuu parin viikon päästä ensi-iltansa saavaan Röllin sydän -piirrosanimaatioon.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Pekka Lehtosaari halusi Röllin sydämeen  suomalaista luontoa ja saunakohtauksen. Ohjaaja-käsikirjoittaja Pekka Lehtosaari halusi Röllin sydämeen suomalaista luontoa ja saunakohtauksen.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Pekka Lehtosaari halusi Röllin sydämeen  suomalaista luontoa ja saunakohtauksen. Ohjaaja-käsikirjoittaja Pekka Lehtosaari halusi Röllin sydämeen suomalaista luontoa ja saunakohtauksen.
Kulttuuri  28.11.2007 | Anssi Juntto Muuta tekstin kokoa -+
Loppuvuoden kotimaisten elokuvien rynnistys huipentuu parin viikon päästä ensi-iltansa saavaan Röllin sydän -piirrosanimaatioon. Huimasta kuuden miljoonan euron budjetista vain murto-osa on Suomesta.

Myös teatterikierroksensa jo aloittanut toinen koko perheen elokuva, Joulutarina, on tuotettu osin ulkomaisella rahalla.

Röllin sydämen ohjaaja-käsikirjoittaja Pekka Lehtosaari toivoo kotimaisen lastenelokuvan saavuttavan ja ylläpitävän sellaisen tason, että siitä saadaan luotua ulkomailla brändi.

On huomattavasti helpompaa lähteä etsimään rahoitusta, jos suomalainen elokuva tunnetaan maailmalla.

"Lastenelokuva on toki siinä mielessä helpompi rahoittaa kuin aikuisten elokuvat, koska sillä on selkeä kohderyhmä. Joulutarina on hyvin erilainen kuin Rölli, mutta kummankin voi sanoa olevan lastenelokuva", Lehtosaari sanoo.

Röllin sydämen tapauksessa Lehtosaari kehuu tuottaja Marko Röhrin tehneen erinomaista työtä.

"Emme joutuneet luopumaan mistään luovista oikeuksista. Se on elokuvamaailmassa hirveän harvinaista, että joku antaa miljoonia euroja eikä halua omaa puumerkkiään mukaan."



Ulkomailta noottia


Taiteellisesta vapaudestaan huolimatta Lehtosaari kuunteli myös ulkomaalaisten osatuottajien mielipiteitä. Monet heidän kommenttinsa liittyivät nimenomaan kulttuurieroihin. Joitakin harmittomia myönnytyksiäkin jouduttiin tekemään.

"Alkuperäisessä kuvakäsikirjoituksessa röllit menevät saunaan alasti niin kuin Suomessa yleensäkin. Käytimme heistä sellaisia kuvakulmia, että heistä näkyi korkeintaan peppu. Ulkomailta kuitenkin tuli kommenttia, että eihän lastenelokuvassa voi näyttä kymmeniä karvaisia miehiä samassa huoneessa ilman vaatteita."

Lehtosaari ei halunnut mennä historiankirjoihin miehenä, joka halusi puolustaa karvaisten miesten alastomuutta lasten piirretyssä.

"Niinpä laitoimme heille pyyhkeet ympärille."



Viiden vuoden hanke


Lehtosaari on käsikirjoittanut menestyselokuvia, kuten Pahat pojat, Vares ja tuleva Dark Floors, mutta hän on myös kääntänyt ja ohjannut suomenkieliset ääniversiot kymmenille animaatioelokuville.

Röllin sydämen myötä Lehtosaari pääsi vihdoin kokeilemaan luovuuttaan animaation saralla muutenkin kuin dubbaajana.

"Ne ovat olleet aina vain muutamien viikkojen juttuja, mutta tämän kanssa on ollut naimisissa nyt neljä vuotta ja kymmenen kuukautta."

Kun Lehtosaari sai Rölli-hankkeen nenänsä eteen keväällä 2003, monet tutut kehottivat häntä tekemään elokuvasta silloisen Ice Age -hitin tyylisen hauskuutuksen. Näin jälkikäteen voi todeta, että se ei olisi ollut kovin hyvä idea, sillä tekeillä on jo Ice Age 3.

"Järkevintä oli miettiä jotain sellaista, jota kukaan muu ei tee. Perinteinen vanhanajan koko perheen elokuva tuntui sellaiselta. Eikä ihan tämän tyylistä satuelokuvaa ole tullutkaan. Idea on viisi vuotta vanha mutta silti yhä tuore", Lehtosaari sanoo.

"Nythän Disney aikoo tehdä Sammakkoprinssistä oman käsin piirretyn kaksiulotteisen elokuvan. Onneksi se ei tullut ennen meitä, kun meilläkin on sammakoita tässä elokuvassa."



Sata piirtäjää töissä


Tarinaa kehitellessään Lehtosaari kävi haastattelemassa hahmon luonutta Allu Tuppuraista. Lehtosaari halusi tietää kaiken olennaisen röllikulttuurista ennen kuin alkoi luoda aineksista kokonaista maailmaa. Ja animaation maailmasta hän halusi tunnistettavasti suomalaisen näköisen.

Elokuvan visuaalinen suunnittelutyö tehtiin Suomessa, mutta itse piirtäminen siirrettiin Venäjälle ihan taloudellisista syistä.

Siellä on myös enemmän animaatiokouluja ja tekijöitä. Elokuvaa on ollut toteuttamassa yli sata piirtäjää.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google
Mainos
Mainos
Galleriat »|Kulttuuri

Galleriat

Mainos
Uusimmat | Kulttuuri Down Up
Mainos

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös