Mainos

Roisit kuvat järkyttävät, Limingan taidekoulun töitä vaaditaan tuhottaviksi

Hanni Haapaniemen  St. Georgia And the Puppy  on yksi Limingan taidekoulun  kevätnäyttelyssä olevista Haapaniemen töistä. Hanni Haapaniemen St. Georgia And the Puppy on yksi Limingan taidekoulun kevätnäyttelyssä olevista Haapaniemen töistä.
Kulttuuri  16.5.2012 | Vesa Kärki Muuta tekstin kokoa -+

Suomen ortodoksisen kirkon jäsenten ylläpitämään suljettuun ortodoksi.net-sivustoon oli lähetetty maanantai-iltana ihmeteltäväksi Limingan taidekoulun kevätnäyttelyssä olevia Hanni Haapaniemen töitä.

Muun muassa valtamolainen ikonimaalari Harri Stefanius järkyttyi näkemästään.

”Työt ovat herjauksia meidän uskontoamme kohtaan. Minusta tekijällä on ollut erittäin huono opettaja, joka ei ole opettanut oppilaalle taiteen moraalisääntöjä. Taide voi olla vapautta, mutta ei sellaista vapautta, että ihmisiä voidaan loukata ihan silmittömästi”, 35 vuotta ikoneita maalannut Stefanius sanoo.

Harri Stefanius sanoo lähestyvänsä sekä taidekoulua että myös opetusministeriä ja kysyvänsä muun muassa taidekoulun valtionapujen perään.
”Töiden poistaminen on ensimmäinen vaatimus, mutta haluaisin, että ne tuhottaisiin”, Stefanius sanoo.

Lue lisää 16.05.2012 Kalevasta.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

20/351 kommenttia

angel
29.1.2013 11:07

Kertakaikkisen huono esitys, fyysiset mittasuhteet vielä opettelematta. Minkäänlaista symboliikkaa en piirroksesta löydä, kuvaa ennemminkin "taiteilijan" mieltymystä sadomaso-kulttuuriin.


näyttelykuvia
28.1.2013 09:02

Minun tulkintani on, että siinä on kelttityttö lähtenyt kävelylle niskoittelevan poikaystävänsä kanssa. Siksi sille (poikaystävä) on kuvattu koiran pää. Tyttö on selvästi alistavaa sorttia, eikä sopeudu miehiseen maailmaan. Tehokeinona olisi mustat alushousut olleet parempi kuin valkoiset, joka on puhtauden väri. Muutoinkin valkoinen on liian hallitseva. Kuka laittaa valkoiset kengät iltakävelylle?


Apu lääkityksestä?
28.1.2013 08:53

Toivon, että uskontoihin eli epätodennäköisimpään maailmanselitykseen uskomiseen pian keksitään parantava psyykenlääke. Moni murha ja sota jäisi tapahtumatta.

Jos ihmiskunta luotsaisi itseään järjellä ja empatialla eikä vaikka mullahien käskyillä, voisimme selvittää ongelmiamme esim. väestöräjähdystä rajoittamalla. Voisi ihminen lajina jatkaa olemassaoloaan huomattavasti kauemmin.

Uskonnoissa on vielä se vika että yksilöt eivät tyydy uskomaan johonkin mielikuvitus-kaveriin yksin ja hiljaa mielessään, vaan vaativat muuta maailmaa järjestettävän sen mielikuvitus-kaverin antamien ohjeiden mukaan.

Ihmettelen kovasti tätä typerää taipumusta. Luonto ja jokainen elävä olento on ihmeellinen ja täynnä arvoituksia jo itsessään. Miksi sekoittaa päätään vielä jollain joukko-villityksellä?


Alpo47
9.7.2012 14:18

Minä voin tuoda bensat ja tulitikut :) mennään samoilla tulilla sitten kiasmaan jooko :)


hyvä teos
27.6.2012 16:53

Onnea taiteilijalle kun on tehnyt teoksen joka puhuttaa, 345 kommenttia tällä hetkellä.
Uskonto on varmakohde joskin teos on oltava uskottava. Saiskohan sitä tehtyä raflaavan teoksen suomalaisesta peruspenasta kaljamahoineen? Tuskin, kun he (me) ei jakseta asiasta suuttua...


Juha Antero
17.6.2012 12:09

Tämäkin kirjoitus osoittaa, että nykyään suurimpia tunnekuohuja aiheuttaa uskonnolliset kysymykset. Olisinkin varovainen toisen uskonnollisen näkemyksen loukkaamisessa, koska pahimmassa tapauksessa loukkaaja voi joutua ties minkälaisten vastatoimien kohteeksi.


sepi
16.6.2012 13:52

Miksi uskovaiset ovat niin herkkänahkaisia? Lakkasiko jumala olemasta tuon maalauksen vuoksi? Taidetaan kirkkojenkin piirissä jo tietää, että uskontojen sisältö on erittäin hataralla pohjalla, joten tarrauduaan ulkoisiin seikkoihin.


Grafi
13.6.2012 00:51

Herjauksia uskontoa kohtaan? En usko etta monella on taalla tarvetta herjata kristillista uskontoa. Jos on, niin mita sitten, kai me tiedamme miten asiat ovat.. mielipiteet ovat mielipiteita. Tarkastellaan ikonografiaa, tai ikonien grafiaa, laajemmalla perspektiivilla. Kuka muistaa naita toita 1000 vuoden kuluttua? Tama on kulttuuria. Pakko myontaa etta vielapa suht tyylikasta ja puhuttavaa.


no joo
11.6.2012 08:39

siis aivan sama


itsensä näköinen
2.6.2012 13:21

Tämä on vain kuvaus, kuinka tavallinen kadun tallaaja taistelee kirkon pauloja vastaan.


Tavallinen ortodoksi
31.5.2012 17:52

Hanni Haapaniemen kuvat ovat ehdottamasti mitä törkein loukkaus kirkkoamme kohtaan. Olen ihan tavallinen ortodoksi ja uskon että valtaosa kirkkomme jäsenistä ajattelee näin. Meitä on kuitenkin Suomessa n. 60 000, ja maailmanlaajuisesti meitä on satoja miljoonia. Millään taitelijavapaudella ei moista tekoa voi perustella. Jokaisella saa olla omat mielipiteensä uskonasioissa, mutta tämä on kyllä hyökkäys asioita kohtaan, joita pidämme pyhinä. Toivon todellakin että tähän asiaan puututaan niin ettei tuollaisiin kuvaväännöksiin enää törmää missään. Ehdoton pohjanoteeraus ja kuvastaa nuoren taiteilijanalun ymmärtämättömyyttä toisia ihmisiä ja heille tärkeitä asioita kohtaan. Tässä on kysymys vieläpä pyhästä asiasta, joka on "tärkeysasteikolla" huipussaan.


tosikko
2.6.2012 14:00

samaa laulua kuin muslimeilla pilakuvista... Satuttaako teos? vahingoittaako uskomuksiasi? Pakotetaanko katsomaan? jos häiritsee tieto tuollaisen olemassa olosta niin tervetuloa mailmaan. Muualla paljon mauttomampia teoksia jotka "loukkaavat" uskontoasi tai jonkun muun uskontoa tai mailmankuvaa. kaikkeen ei voi puuttua ja ei tarvikkaan.


Loukkaantunut agnostikko.
16.6.2012 11:12

Sinun mielipiteesi loukkaa minua. En minäkään vaadi kirkkoja poltettavaksi vaikka ne on mielestäni rumia ja loukkaavat syvästi tiedettä,taidetta ja kehitystä. Pistää niin vihaksi tommoiset hihhulit joilla ei oo mitään empatiaa tai kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan vaan tarve hirttää muidenkin ajatusmaailma omaan sairaaseen ja lapselliseen pikkumaailmansa.


Katso tarkemmin
27.1.2013 10:03

Häh menikö jumalasi nyt pilalle kun taiteilija maalasi kuvan? Eipä ollut häävi jumala alun alkeankaan.

Eihän kuva edes esitä jumalaa, vaan kahta roolileikkeja leikkivää ihmistä. Vai onko jumalasi sattumalta juuri tuon näköinen?


Katso tarkemmin
27.1.2013 10:03

Häh menikö jumalasi nyt pilalle kun taiteilija maalasi kuvan? Eipä ollut häävi jumala alun alkeankaan.

Eihän kuva edes esitä jumalaa, vaan kahta roolileikkeja leikkivää ihmistä. Vai onko jumalasi sattumalta juuri tuon näköinen?


LEBEN UND LEBEN LASSEN
23.5.2012 13:01

Taiteen arvo on se, minkä me tavan tallaajat sille annamme. Taiteen tuntija en juuri ole, mutta aika keskinkertaiselta
työltä vaikuttaa, kuten muutama muu on perustellutkin. Toisaalta taitelija voi katsoa onnistuneensa nyt, kun me kiinnitämme työhönsä huomiota !

Aika ulkokultaiselta uskonnon harjoittamiselta tuntuu, että tästä joku loukkaantuu. Lähestyy esim. automerkkien tms. brändien ottamista elämän ohjenuoraksi. Mutta kukin tavallaan, kunhan soihdut pidetään sytyttämättä.


da vinci
23.5.2012 11:27

Harri Stefanius on todennäköisesti kateellinen Limingan lahjakkaille taitelijoille, jotka eivät tuota pelkkää keskinkertaisuutta.


UFo
22.5.2012 07:37

Miksi pitäisi tehdä sellaisia töitä, joiden varmuudella tietää loukkaavan kanssaihmisten uskonnollista vakaumusta ja aiheuttavan paljon pahaa mieltä. Ei ainakaan sellaisia töitä kannattaisi pistää isojen joukkojen katseltaviksi. - En valita, mutta ei tällainen taulu minuakaan ilahduta.


Just joo
20.5.2012 23:31

Ja minä absolutistina voisin vaatia kaikkia minun elämänkatsomustani loukkaavia henkilöitä tuhoamaan viinan maailmasta.. onneksi olen realisti.. elän itselleni ja annan myös muille tilaa elää omaa elämäänsä, tiukkapipoisena menee elämä hukkaan.


kulmakarvat koholla
20.5.2012 11:19

Jos taiteen tehtävä on syvästi loukata tiettyjä ihmisiä, taiteilija on onnistunut hienosti tehtävässään. Rivien välissähän arvon taiteilija(t) ottavat taiteenvapausloukkaantujan viitan päälleen. Ikäänkuin heillä on oikeus tehdä muille mitä haluavat mutta heille ei saisi vastaavaa kohtelua tehdä - esimerkiksi jotkut ihmisryhmät voivat vaatia roskana pitämänsä työn tuhoamista.

Taiteilijoitahan on kahta sorttia: niitä jotka taidoillaan häikäisevät ihmisiä. Ja sitten on niitä jotka ovat keskinkertaisia - ja joiden ainoa keino päästä julkisuuteen on tehdä jotakin todella raflaavaa tai loukkaavaa. Olihan niitä paskanheittelijöitä kaupunginteatterissakin. Eipä ole muilla taiteellisilla töillä sen jälkeen hirveästi kannuksia hankittu.

Jos tuota kuvassa näkynyttä taideteosta arvioi, siveltimen käytön, viivan ja aiheen osalta työ on keskinkertainen. Teknisesti vastaavantasoista näkee kansalaisopiston taidepiireissä.

Ja sitten lopuksi: en kuulu kirkkoon, mutta jotain sentään taiteen päälle ymmärrän.


Mainos
Mainos
Galleriat »|Kulttuuri

Galleriat

Mainos
Uusimmat » | Kulttuuri Down Up
Mainos
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös