Ra­vin­to­la­päi­vä yksi Suo­mi-pal­kin­non saa­jis­ta

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki on myöntänyt Suomi-palkintonsa kuudelle taiteilijalle tai ryhmälle Yksi palkinnon saajista on Ravintolapäivä-työryhmä.

-

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki on myöntänyt Suomi-palkintonsa kuudelle taiteilijalle tai ryhmälle Yksi palkinnon saajista on Ravintolapäivä-työryhmä.

Ravintolapäivän myötä monet suomalaiset ovat voineet kokeilla päivän ravintolan tai kahvilan pitämistä. Edellinen ravintolapäivä järjestettiin marraskuussa.

Arhinmäki halusi erityisesti nostaa esiin kaupunkitaidetta, taiteen ja kulttuurin yhteisöllistä merkitystä ja ihmisten ottamista mukaan osallistumaan.

"Kaikki palkitut ovat omalla toiminnallaan erinomaisia esimerkkejä siitä, miten paljon iloa ja uutta luovaa voimaa taiteen ja kulttuurin avulla voidaan saada aikaan", ministeri perusteli.

Muita palkinnon saajia olivat tuottaja "General Njassa" eli Jyrki Jantunen, näyttelijä Jussi Lehtonen, esitystaiteilija Meiju Niskala, levy-yhtiö Monsp Recordsin sekä Nuoren Voiman Liitto ry:n ja Ravintolapäivä-työryhmän.

Kukin palkinto on 30 500 euroa.

Arhinmäen mielestään työskentely palkintoraadin kanssa oli hyvin inspiroivaa.

"Olimme yksimielisiä sekä valitusta painotuksesta että palkintojen saajista", Arhinmäki totesi palkintojen jakotilaisuudessa.

Suomi-palkinto on valtiovallan ja kulttuuriministerin antama vuotuinen tunnustus taiteellisesta luomistyöstä. Palkintoja on annettu vuodesta 1993 lähtien.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä