Kulttuuri

Pohjoisen ku­va­jour­na­lis­te­ja palkittujen joukossa – katso kuvat ku­va­jour­na­lis­mi­kil­pai­lun voittajista

Vuoden kuvajournalisti -sarjan voitti Akseli Valmunen. KUVA: Akseli Valmunen
Kulttuuri 8.3.2018 18:00
Kaleva

Kaksi pohjoissuomalaista kuvajournalistia on palkittu Kuvajournalismi 2017 -kilpailussa. Joel Karppanen palkittiin Uusi kuvajournalisti -sarjassa. Sanna Krook sai puolestaan Henkilökuva -sarjan palkinnon.

Karppasen palkintoa perusteltiin sillä, että kuvat ovat rehellisiä ja empaattisia, ja ne esittävät kohteensa kunnioittavasti. Tuomariston mukaan Karppasen kuvat toimivat sekä yksittäisinä valokuvina että erilaisina sarjoina.

Krookin kuvissa kiitetään puolestaan sitä, että kuva on sekä ajaton ja tiukasti juurtunut kyseiseen hetkeen. "Voittajakuva näyttää ensisilmäyksellä yksinkertaiselta, suoraviivaiselta ja asetellulta, mutta vähitellen yksityiskohtia ja tasoja alkaa löytyä lisää", palkintoperusteissa kirjoitetaan. 

Vuoden kuvajournalisti -palkinnon sai Akseli Valmunen. Tuomaristo mukaan Valmunen hallitsee laajan kirjon erilaisia tyylejä ja tarinankerronnan tapoja. 

Vuoden lehtikuvan on ottanut Ella Kiviniemi. Palkintoperusteissa todettiin, että kuva on kaunis ja vaikuttava: "Kuvan pakastettu, lähes tukehtuneelta näyttävä riekko toimii esimerkkinä paljon laajemmista ilmiöistä, kuten katoavista elinympäristöistä ja ilmastonmuutoksesta. Näin suuria ja tärkeitä teemoja on ollut perinteisesti vaikea visualisoida."

Kuvajournalismikilpailu on Suomen kuvajournalistit ry:n vuosittain järjestämä kilpailu, jossa palkitaan edellisen vuoden kuvajournalismia. Kisassa on kymmenen eri sarjaa. Uusi kuvajournalisti -sarja oli avoinna myös yhdistyksen ulkopuolisille kuvajournalisteille.

Kuvajournalismi 2017 -näyttely nähdään Helsingissä ja Oulussa. Pohjoisessa valokuvakeskuksessa Oulussa näyttely on 13.10.–11.11.2018.

Katso kilpailussa palkitut kuvat.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Ahvenanmaan maakunnassa pohjoistuuli on vaarallisen voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakunnissa lännen ja luoteen välinen tuuli on vaarallisen voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maakunnissa etelän ja lounaan välinen tuuli on vaarallisen voimakasta iltapäivällä ja illalla, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa etelätuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Keski-Pohjanmaan maakunnassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia itätuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan maakunnissa länsituuli on voimakasta iltapäivästä alkaen, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Sadevaroitus: Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa voi sataa runsaasti, yli 50 mm vuorokaudessa. Metsäpalovaroitus on voimassa Ahvenanmaan maakunnassa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

250 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

Ihan kiva hissipuhe Juha S, mutta mietitäänpä vielä kertaalleen kenen kannattaa JS:ää äänestää. Ehdottomasti uskonvelji... Lue lisää...
Tenavatähti

Jari ja sarjakuvat

Jari

21.6.

Naapurit

22.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image