Paras teatteripuku on pelkkää bluffia

Tämä on Oulun kaupunginteatterin pukusuunnittelijan Pirjo Valisen motto.

Tänään ilmestyy Teatterimuseon julkaisemana kirja Puvut, Pirjo Valinen. Pukusuunnittelusta ja pukujen roolista puhuu teoksessa taiteilija itse ja moni työkaveri ja teatterintutkija.

Tällainen kirja on harvinaisuus, ainutlaatuinen tallenne ja huomionosoitus. Se on tarkoitettu myös oppikirjaksi.

"Suomalaisen teatterin visuaalisuuden tutkimus edellyttää alan ammattikunnan ajattelun ja hiljaisen tiedon dokumentointia", Teatterimuseon johtaja Hanna-Leena Helavuori painottaa.

Paperi on materiaalina Valisen spesiaali. 1970-luvulta saakka hän on tehnyt uraa uurtavaa työtä tutkimalla paperinomaisten kankaiden ja paperin käyttöä näyttämöpuvuissa.

Oululaiset teatterinystävät ovat olleet aitiopaikalla todistamassa luovaa prosessia ja sen hedelmiä.

"Poikkeuksellisessa käytössä ja epätavallisessa ympäristössä paperi muuttuu erikoiseksi, jopa epätodelliseksi. Paperipuvusta syntyy haluttu illuusio ehkä helpommin", Valinen kertoo. "Samalla on kyse itsetunnostani ja oman paikan ottamisesta maailmassa."

"Paras teatteripuku on pelkkää bluffia. Paperipuvut ovat hetken taidetta - niin kuin teatterikin."

Valinen on kokeillut puvuissaan niin rakentamisessa käytettyjä materiaaleja kuin ruokaresepteistä tuttuja aineksia: tervapaperia, kosteuseristepaperia, vernissaa, luonnon liimoja, maitoa, sokeria, jauhoja, maantieasfalttia, wc-paperia ja gelatiinia.

Hän on esitellyt metodejaan ja kouluttanut alan ammattilaisia esimerkiksi Prahan Quadriennalessa 2007 ja Kanadassa 2005.

Valinen suunnitteli itselleen paperipuvun myös Linnan juhliin 2006.

Teoksessa on havainnollinen kuvitus, joka luo illuusion käsin kosketeltavasta kolmiulotteisuudesta.

Useat aukeamat esittelevät pikkutarkkoja lähikuvia Valisen materiaalikokeiluista ja inspiraation lähteenä palvelleesta luonnosta: hangista, jäätiköistä ja talven törröttäjistä.

Kuvien rinnastus avaa pukusuunnittelijan visioita ja sitoo hänen työnsä luontoon - sieltähän paperikin on peräisin.

Luonto on tallentunut kankaisiin rakenteina, muotoina, sitaatteina, värien ja valöörien leikkinä.

Kirjan lopussa on runsaasti pukukuvia Oulun kaupunginteatterin esityksistä.

"Materiaalilähtöisessä suunnittelussa materiaali ei ole itsetarkoitus, vaan yritys löytää sisällöllisesti olennainen ja päästä irti naturalismin ja realismin kahleista", Valinen määrittelee.

"Suunnittelemani puvut ovat usein naamion jatkeita ja tavallaan myös kuoria, suojaseiniä itsen ja maailman välillä. Työstetty materiaali antaa puvuille veistoksellisen muodon, joka lisää näyttelijän olemassaolon volyymia sekä asettaa vaatimuksia uusien ilmaisukeinojen etsimiseen."

Puku voi olla myös haaste. Pukusuunnittelijoiden täytyy olla melkoisia ihmistuntijoita ja ukkosen johdattimia teatterin prosessissa.

Ammatin tästä puolesta kirjoittaa Yrjö Juhani Renvall, joka toimi Oulun kaupunginteatterin johtajana 1990-1993.

"Omat pukusuunnittelijat tuntevat näyttelijänsä paremmin kuin talojen johtajat ja vierailevat ohjaajat. Tällä en tarkoita vain näyttelijän ikää tai pituutta ja painoa, kehon symmetriaa, ihon terveyttä, alkavaa raskautta, piilevää alkoholismia tai anoreksiaa."

Renvallin mukaan roolivaate on näyttelijälle peliväline.

"Tiedän monista kokemuksista, että siinä vaiheessa, kun ohjaaja nostaa kätensä pystyyn, pukusuunnittelija ja hyvä roolivaate voi haastaa näyttelijän. Ei haittaa, jos vaate ensin tuntuu paremminkin esteeltä kuin tuelta. Ei roolivaatteeseen piiloon pidä mennä."

Puvut, Pirjo Valinen -teos julkaistaan tänään Teatterimuseossa Helsingissä.