Oululaiset kuvataiteilijat Reijo Hukkanen ja Kari Södö ovat saaneet Oulun kaupunginhallituksen myöntämän kulttuurialan palkinnon.
Molemmat menestyivät valtion taideteostoimikunnan taidekilpailussa, jolla haettiin ehdotuksia Helsingin Musiikkitaloon ja sen tontille sijoitettaviksi taideteoksiksi. Reijo Hukkanen palkitaan 2 000 eurolla ja Kari Södö 1 000 eurolla.
Helsingin Musiikkitalon ulkoalueen taideteoskilpailun voittajaksi arvostelulautakunta valitsi Reijo Hukkasen Laulupuut-ehdotuksen ja Kari Södö tuli kolmanneksi Musiikkitalon pääaulan taideteoskilpailussa teosehdotuksellaan Twist and turn.
Tuomariston mukaan Reijo Hukkasen Laulupuut-ehdotuksen "monumentaalinen, mutta samalla herkästi hallittu muotokieli hyödyntää oivaltavasti kansallista kuvastoa. Viittaukset suomalaiseen runouteen tuovat teokseen kiinnostavia lisämerkityksiä.
Palkinnot myöntää kaupunginhallitus kulttuurilautakunnan esityksestä.