Kulttuuri

Ou­lu­lais­kir­jai­li­jan uu­tuus­ro­maa­nis­sa selvitetään tontun murhaa – "Jou­lu­ton­tut­han ovat vain yksi pieni sivupolku"

Tontut ovat keskeinen osa oululaiskirjailija Antti Leikaksen pian julkaistavaa jännitysromaania. KUVA: Teija Soini
Kulttuuri 13.1.2018 20:36
Taneli Kärki

Kirjailija Antti Leikaksen mukaan tontut löytyvät parhaimmin aamuyön tunteina, kun silmäkulmissa alkaa vilahdella.

Kuten jännäriperinteeseen kuuluu, tarinan alussa on tapahtunut murha. Kirjailija Antti Leikaksen autofiktiivisessa uutuusromaanissa murhattu henkilö sattuu olemaan tonttu ja tarinan pääosassa on kirjailija itse. Tai ainakin samanniminen kirjailija.

Tonttu-kirjan minäkertojana ja pääosassa on Antti Leikas -niminen kirjailija. Siinä on jonkin verran todellisia tapahtumia ja sitten tällaista ylimääräistä. Tonttutrilleriksi sitä voi varmaan kutsua, Leikas pohtii.

Tonttuja joka lähtöön

Lajityypille tavanomaisesta poikkeava aihe kumpuaa kirjailijan lapsuuden tonttukokemuksista. Lisäksi helmikuun puolivälin jälkeen julkaistavan teoksen taustalla on vahva usko tonttutarinoihin.

– Kaikkien maiden kansantarustoihin ja -perinteisiin liittyy erilaisia menninkäisiä tai haltijoita. Tontuthan ovat aika skandinaavinen ilmiö. Aivan vastaavia ei löydy muualta.

Kirjailija kertoo viehtyneensä varsinkin tonttujen ja suomalaisen agraariperinteen kytköksiin. Vaikka romaanin aihe saattaa kuulostaa jouluiselta, ei sellaisesta ole kyse.

– Joulutontuthan ovat vain yksi pieni sivupolku. Tonttujahan on tarvittu joka lähtöön ja niitä kytkeytyy kaikenlaisiin ilmiöihin. Saunatonttu on ollut minulle lapsuudesta asti kaikista rakkain hahmo, johon olen jollain tavalla halunnut uskoa.

Lastenkirjallisuuteen yhdistettävä aihepiirikin saattaa hämätä. Romaani on suunnattu aikuisyleisölle.

– Toivottavasti näin, koska heti ensimmäisessä luvussa käy ilmi, että tarkastelun kohteena oleva tonttu on tapettu, Leikas sanoo.

Tontun biologinen rakenne

Tontut ovat ominaisuuksiltaan ja ulkoisilta piirteiltään useimmille taruista tuttuja, mutta harva pystyy kertomaan olennoista tarkemmin. Leikaksen mukaan hänen kirjastaan löytyy muun muassa selitykset olentojen biologialle ja olemassaololle.

– Tontut ovat itse asiassa biologiselta rakenteeltaan lähinnä sieniä. Joidenkin kansanperinteen uskomusten mukaan tonttu voi vaaran uhatessa muuttaakin itsensä sieneksi. Taustatutkimuksissani selvisi, että punainen piippahattu ei liity suinkaan jouluun, vaan sen ulkonäkö on tullut kärpässienen punaisesta lakista.

Kirjan alku syntyi Leikaksen työhuoneella. Olennainen osa työskentelyä ovat kirjailijan pojan tekemät kirjoitustossut. KUVA: Teija Soini

Kirjassa mennään Leikaksen mukaan vielä astetta kovemmille kierroksille. Lienee sopivaa, että Tonttu-aiheisessa jännitysromaanissa sivutaan myös säieteoriaa ja pimeää materiaa.

– Erään amerikkalaistutkijan mukaan pimeästä materiasta muodostuvat ulkoavaruuden olennot ovat keskuudessamme, mutta meillä ei ole keinoja havaita niitä. Joidenkin tutkimusten mukaan sienet ovat tulleet maapallolle meteorien mukana. Sienet ja ihmiset ovat geneettisesti aika lähellä toisiaan, Leikas toteaa.

Vilahduksia silmäkulmissa

Kirja meni painoon keskiviikkona. Kirjailija on helpottunut parivuotisen työprosessin päätyttyä.

Leikas on kirjoittanut jokaisen kirjansa eri paikassa. Uusimman kirjan alku syntyi työhuoneessa kotipihan perällä.

- Aktiivisessa kirjoitusvaiheessa siirryin jostain syystä talomme kellariin, jossa kirjoitin aamuöisin. Jossain vaiheessa silmäkulmissa alkoi vilahdella aika paljonkin tonttuja ja hahmoja, joka sopi tietysti kirjan teemaan.

Leikas viimeisteli kirjansa syksyllä Hailuodon kulttuuritalo Päiväkodin residenssihuoneessa.

Antti Leikas

Oululainen kirjailija.

Syntynyt Savonlinnassa, muutti Ouluun vuonna 1991.

Tutkinnot FM (matematiikka, filosofia, kirjallisuus) Oulun yliopisto 1991-1995 ja Executive MBA (Strateginen johtaminen) Oulun yliopisto / Koulutus- ja tutkimuspalvelut 1999-2001.

Aiemmin julkaistut romaanit Melominen (2011), Huopaaminen (2013) ja Soutaminen (2015).

Oulun kirjailijaseura ry:n puheenjohtaja vuodesta 2016 lähtien.

"Ei kukaan kirjailija voi kiistää, ettei kiinnostaisi ihan sikana, miten kirjaa luetaan."

Antti Leikas

Työskentelee kirjailijauran lisäksi viestintäalan ammattilaisena.

Työskennellyt aiemmin päätoimisesti muun muassa lehtikuvaajana, ohjelmistosuunnittelijana, esimiestehtävissä teknologiayrityksissä, ja sivutoimisesti Kalevan ja Helsingin Sanomien kolumnistina sekä kulttuurilehti Kaltion päätoimittajana.

Naimisissa, perheessä kuusi lasta, joista kaksi vanhinta jo muuttanut omilleen.

MAINOS

Kommentoi

Väärinymmärryksen välttämiseksi: kuvan Antti ei ole tonttu, vaan matemaatikko.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

32
Hailuodon pengertielle ei tule katuvaloja, tie merkitään sumupaaluilla ja kaidevalaistuksella – katso lista kiinteän yhteyden yksityiskohdista
24
Kärppien Mäenalasen voittoresepti Raksilan tiistai-illan spektaakkeliin – ”Syöksytään vaikka pää edellä kiekon tielle”
20
OYSin uusien tilojen rakentaminen voi nopeutua – yhteispäivystys voisi saada uudet tilat jopa vuosia etuajassa
18
Kommentti: Tappara on nyt ripauksen rennompi, entistä vaarallisempi
14
Kuullaanko metsästäjiä aidosti, kun kysytään näkemyksiä suunnitteilla olevista luonnonsuojelualueista? Lukijalta
14
Osekk irtisanoo 53 henkilöä – lisäksi 27:lle tarjotaan tehtävämuutosta tai osa-aikatyötä
12
Aktiivi: Hinaaja Alpo pidettävä Oulussa jo kaupungin pitkän merellisyyden vuoksi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Suuri sotaharjoitus 2021

302 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kepulainen Oulu

Kyllähän Stubbi teki Suomelle semmoisen karhunpalveluksen, että sitä muistellaan muissakin sukupolvissa, että meni kepul... Lue lisää...
Martta sieltä jostai...

Jari ja sarjakuvat

Jari

22.4.

Naapurit

24.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image