Oulun kulttuurin kärkihankkeeksi pari vuotta sitten nostettua Oulu 15 -projektia uhkaa vaisumpi vaihe. Kulttuuritoimi esittää, että kaupunginhallitus keskeyttäisi koko hankkeen määräämättömäksi ajaksi huhtikuun alusta alkaen.
Samalla vetovastuu siirtyisi Petri Sirviöltä pois, sillä hänen työsuhteensa päättyy 1. huhtikuuta. Kulttuuritoimi perustelee haluaan keskeyttää hanke rahoitustilanteella ja uuden kehittämisyksikön suunnittelulla. Pohjois-Pohjanmaan liitto ei ole kyennyt osallistumaan kustannuksiin EU-tukipäätösten viipymisen vuoksi.
Kulttuurijohtaja Risto Vuoria toivoo, että hanke voisi jatkua jo alkusyksystä - mitä todennäköisimmin ilman Sirviötä. Uusi vetäjä tulisi perusteilla olevasta kulttuurin kehittämisyksiköstä, johon palkataan tänä vuonna kaksi uutta johtajaa.
"Semmoista on ajateltu, että toinen uusista johtajista ottaisi hankkeen vetääkseen", Vuoria kertoo.
"Hankkeen keskeyttäminen nyt olisi typerää ja kaikkien suunnitelmien vastaista. Oulun kaupunki ja seudun kunnat ovat sitoutuneet tähän voimakkaasti", Pariisista Ranskan kulttuuriministeriä tapaamasta tavoitettu Petri Sirviö sanoo.
Oulun kaupunginhallitus käsittelee asiaa maanantaina.
Lue lisää huomisesta Kalevasta!