Näyt­te­li­jä Leo Las­tu­mä­ki kuoli ko­to­naan

Näyttelijälegenda Leo Lastumäki on kuollut sunnuntaina kotonaan Kemissä. Hän oli 84-vuotias. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Näyttelijä-ohjaaja Leo Lastumäki ohjasi Putkinotko-näytelmän Simon Wanhan Pappilan kesäteatteriin vuonna 2008.

"Rauhallisesti hän oli nukkunut pois, mitään dramaattista ei kuolemaan liity. Hänellä oli monia sairauksia, muttei mitään erityistä", kertoo Lastumäen elämäkerran kirjoittaja Sven Pahajoki.

Limingassa syntyneen Leo Lastumäen ura alkoi jo 1950-luvulla. Viimeisen roolinsa Lastumäki näytteli Markku Pölösen Koirankynnen leikkaajassa (2004). Lastumäki muistetaan erityisesti television sketsi- ja viihdesarjoista kuten Ilkamat, ÄWPK -- Älywapaa palokunta ja Ällitälli sekä elokuvista Lampaansyöjät ja Viu-hah hah-taja. Hän oli mukana myös monissa Spede Pasasen Uuno Turhapuro -elokuvissa.

"Hän muisteli usein seikkailujaan Heikki Kinnusen kanssa, heillä oli hyvä ystävyys", Pahajoki sanoo.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä