Limingassa pääsiäisviikolla esitetyn Via Dolorosa -kärsimysnäytelmän näki kaikkiaan 3 300 ihmistä. Viimeisessä pääsiäisyön näytöksessä lauantaina kirkko oli täpötäynnä, katsojia oli 700.
"Silloin tunnelma oli muutenkin tiiviimpi, kun oli pimeää heti alusta lähtien", ohjaaja Helena Tornberg kertoo.
Tornberg on tyytyväinen näytelmän saamaan suosioon. Suuren porukan luotsaaminen onnistui hyvin, ja ilmat suosivat.
Moni onkin toivonut näytelmästä pääsiäisperinnettä. Sitä Tornberg ei kuitenkaan pysty vielä lupaamaan, koska paljon on kiinni rahoituksesta.
"Tämä oli tosi iso urakka, mutta ihan selvästi tällaiselle on tilausta. Rahoitusta pitää kuitenkin saada ja paikallisia yrittäjiä mukaan", Tornberg sanoo.
Ensimmäisessä Via Dolorosassa päästiin tavoitteena olleeseen plus miinus nolla -tulokseen.
Näytelmä sai rahoitusta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Tuen myönsi Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus.
Haaveena uudet näytelmät
Näytelmässä yleisön ei tarvinnut tyytyä vain katsojan rooliin vaan he pääsivät veisaamaan mukana. Tornbergin haaveena on, että hän pääsisi toteuttamaan uusia katsojia osallistavia näytelmiä vanhan Limingan alueella.
"Jos ajatus saisi potkua, niin sille pystyisi hakemaan rahoituksia. Emme pysty tekemään niitä siten, että porukalla velkaannutaan."
Aiheita hän ammentaisi mielellään esimerkiksi Vilho Lammen ja Abraham Ojanperän elämästä. "Ne sopisivat hyvin tähän Limingan kulttuurimiljööseen."