Talvisodan muistomerkin kaksivaiheisessa taidekilpailussa on valittu jatkoon kuusi ehdotusta. Jatkoon päässeiden teossuunnitelmien takana ovat Abel Groenewolt, Pekka Kauhanen, Olli Mantere, Kai van der Puij, Timo Ripatti ja Anssi Pulkkinen.
Kuvat ehdotuksista julkistetaan näillä näkymin joulukuun puolenvälin tienoilla.
Opetus- ja kulttuuriministeriön järjestämän taidekilpailun tarkoituksena on löytää talvisodan kansallinen muistomerkki Helsingin Kasarmitorille. Kilpailun ensimmäinen vaihe oli ideakilpailu, johon jätettiin 258 ehdotusta. Jatkokehittelyyn tarkoitettu kilpailun toinen vaihe päättyy marraskuun lopulla.
Kilpailun voittajaehdotuksen mukaan toteutettu muistomerkki on tarkoitus paljastaa talvisodan päättymisen 75-vuotispäivänä, 13. maaliskuuta vuonna 2015.