Kulttuuri

Mainos

Kuuma ja kostea kilpailu finaalipaikoista maailmanrauhan puolesta

Tapahtumaan naisnäkökulmaa tarjosi Aline "Devil's Niece" Westphal. KUVA: Jonna Vääräniemi
Kulttuuri 26.8.2016 13:39
Jonna Vääräniemi

Kirjoittaja on Kalevan yleisöarvioija, joka raportoi yleisön näkökulmasta Oulun juhlaviikkojen festivaalitapahtumista.

Elokuinen torstai-ilta oli kaunis ja tyyni. Lähdin katsomaan avoimin mielin Mustien hevosten karsintaa ravintola 45 Specialiin. Taistelu finaalipaikoista tapahtui yökerhon yläkerrassa, jossa oli tiedossa hikinen ja tiivistunnelmainen meininki. Tilan pieni koko suhteessa yleisömäärään ei häirinnyt, koska ilmapiiri oli riemukas. Piruksi pukeutunut Jani Kortti herätti hilpeyttä asuvalinnallaan. Kansainvälisen näkyvyyden vuoksi hän juonsi tapahtuman englanniksi.

Finaalipaikkaa havitteli kaikkiaan 24 ilmakitaristia 13:sta eri maasta. Yksi heistä oli Suomen edustaja Mikko ”Big Mike” Nykänen. Toivoimme kovasti hänelle finaaliin pääsyä. Tämän vuoden Mustien hevosten karsinta oli siinä mielessä historiallinen, sillä yksi kilpailijoista, Bob ”Mr. Bob” Wagner, Kanadasta on kaikkien aikojen vanhin kunnioitettavalla 73-vuoden iällään. Ilokseni esiintyjäkaartissa mukana oli muutama nainenkin.

Voitontahtoiset kilpailijat antautuivat taidonnäytteisiinsä tunteella ja laittoivat itsensä täysillä likoon. Esityksiä oli ilo seurata. Finaaliin laukkasi 10 Mustaa hevosta, joista ykköseksi valikoitui vanhanajan ranskalaista muistuttava yhdysvaltalainen Rob ”The Marquis” Messel harmaissa trikoissaan ja valtavassa peruukissaan. Hän hurmasi myös allekirjoittaneen omalaatuisella tyylillään ja mukaansatempaavalla heittäytymisellään.

Tällä oululaiseksi ylpeydenaiheeksi muodostuneella tapahtumalla on uskollinen fanijoukko monesta maasta. Tapahtumapaikassa oli runsaasti eri kansalaisuuden edustajia, joiden kanssa oli oivallinen tilaisuus päästä kommunikoimaan vieraalla kielellä. Ravintolassa oli korkea melutaso, joten varauduin iltaan korvatulpilla. Se kannatti. Joissakin esityksissä hyödynnettiin voimakkaita ääniefektejä, joten korvien suojaaminen esiintymislavan läheisyydessä oli enemmän kuin suotavaa. Kokonaisuudessaan tapahtuma oli hyvin positiivinen kokemus sinänsä. Ilmapiiristä pystyi aistimaan tapahtuman taustalla huokuvan maailmanrauhan.

En ollut aiemmin nähnyt ilmakitaransoittoa. Käsitin, että näkymättömän instrumentin käyttäminen olisi ollut lähinnä pelkästään räväkkää hiusten heiluttelua, hillitöntä vartalon vatkausta ja kitaran soittamisen havainnollistamista ilman mitään välineitä. Sitäkin se kyllä oli, mutta taidokas ilmakitaransoitto vaatii myös muutakin. Taitolajina se perustuu virallisen tuomariston arvioihin. Millainen sitten on taitava ilmakitaristi? Mielestäni hän on vetovoimainen esiintyjä, joka hallitsee akustisen tai sähköisen ilmakitaran soittamisen tekniikan. Kaikista tärkeintä on hyvä asenne ja rohkeus heittäytyä täysillä omaan suoritukseen. Esitysten aikana totesin mielessäni, että tämähän on myös loistava ja hauska liikuntamuoto. Myös tapahtuman rauhanomainen aate lämmitti sydäntä.

Sanotaan, että Ilmakitaransoiton MM-kisat kaipaavat enemmän suomalaista verta. Suomessa järjestettäväksi tapahtumaksi meitä isäntämaan edustajia on hävettävän vähän.

Oletko sinä ensi vuonna yksi heistä?

MAINOS
Mainos

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Mainos
Mainos

Uutisvirta

85
Nuorten määrä psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa on kasvanut rajusti – "Tilanne on hälyttävä ja akuutti"
79
Oulun kaupungintalon remontti laajenee – ongelmia rakenteissa, työntekijät väistötiloihin vuodeksi
51
Oulun raviradan katsomorakennuksessa tuhoisa palo, vahingot merkittäviä – katso video ja kuvia
44
Oulu uudistaa strategiaansa: Skandinavian pääkaupunki vaihdetaan valovoimaisuuteen, vahvuuksina elävät alueet ja kylät
23
Ilves pötkötteli keskellä päivää pihakuusen katveessa Kastellissa ja lähti sitten astelemaan keskustan suuntaan – "Komia otus"
21
Kaksi henkilöautoa törmäsi suteen Limingan ja Revonlahden välillä
21
Arkkiatri ei yllättynyt nuorten hoitotarpeen rajusta kasvusta – "Kouluihin tarvitaan lisää yhdessä tekemistä ja taideterapiaa"

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Lapsella kaksi äitiä ?

265 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

suvi linden sopeutumis eläke

Tavalliselle työttömälle pelkkä toiminimifirman olemassaolo riittää perusteksi evätä työttömyyskorvaus. Eikö kansanedust... Lue lisää...
Tyhjä Jouko

Jari ja sarjakuvat

Jari

18.2.

Naapurit

20.2.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image