Ville Lukkarinen ja Annika Waenerberg: Suomi-kuvasta mielenmaisemaan. Kansallismaisemat 1800- ja 1900-luvun vaihteen maalaustaiteessa. Englanninkielinen tiivistelmä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 965, Taidekoti Kirpilän julkaisuja 3. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Hämeenlinna 2004. 383 sivua.
Suomalainen maisemamaalauskin taisteli 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Venäjän sortovaltaa vastaan.
Kultakauden mestarien Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Eero Järnefeltin erämaakuvat huokuivat kansan alkuvoimaa, uhmaa sortajaa vastaan. Victor Westerholmin vuolaana virtaavassa tummassa Kymijoessa oli poliittista voimaa, mutta myös uhkaa ja kuolemaa.
Näinhän taiteemme tutkijat ovat tulkinneet. Ja näin meille on kerrottu tuon ajan taiteen pateettisuudesta ja patriotismista.
Taidehistorian professorit Ville Lukkarinen ja Annika Waenerberg esittävät uusia tulkintoja, suorastaan tulkintojen kirjon. Samalla he huomauttavat, että taiteen historian henkilömaalauksia on kyllä tutkittu ja tulkittu suhteessa aikaansa, paikkaansa ja sosiaalisiin verkostoihin, mutta maisemamaalauksen laaja-alainen sosiaalihistoriallinen analyysi on meillä vielä vierasta.
1800- ja 1900-lukujen vaihteen kansallisesti merkittävien maisemamaalauksien tulkinnassa Lukkarinen ja Waenerberg lähtevätkin perusteellisesti liikkeelle teoksen ajasta ja paikasta, historiasta, kuvataiteen traditioista sekä yksilön ja yhteisön luontosuhteesta.
Näin tarkasteluna kansallismaisema ei olekaan tendenssimäisesti patrioottinen.
Se voi olla yksinkertaisesti taiteilijan mielen kuva. Tai paikan henki, joka on kiinteä osa taiteilijan minuutta, henkilöhistoriaa usein lapsuudesta saakka. Taiteilija voi myös tulkita maiseman pyhyyden kokemustaan.
Mutta maisema voi olla myös kannanotto vuosisadanvaihteen kasvavan turismin puolesta, kuva Suomen Matkailijaliiton turistireiteiltä. Taiteilija vie katsojan näköalapaikalle kuten vaikkapa Eero Järnefelt Kolille. Korkealta nähdyllä järvimaisemalla on eurooppalaisessa taiteessa vuosisataiset perinteet.
Tai sitten maisema on kannanotto yhteiskunnan teknisen kehityksen puolesta. Maailma avautuu ulkomaankaupan avulla ja vesivoima on oiva energianlähde kuten Westerholmin Kymijoki-maalauksissa. 1800- ja 1900-lukujen vaihteen taide sisältääkin kosolti kuvia myös kaupungeista, viljelys- ja teollisuusalueilta.
Ja erämaamaisemien taustalla on usein vastareaktio suomalaisen metsäteollisuuden voimalliselle kasvulle ja suruttomalle metsävarojen käytölle.
Osaltaan juuri metsäteollisuuden ekspansio innosti taiteilijoita 1800-luvun loppupuolella etsimään luonnon alkuperäisyyttä ja alkuperäiskansaa.
Toisaalta ajan mielipidevaikuttaja kirjailija Juhani Aho innosti taiteilijoita erämaamatkoille kirjoittamalla 1890, että Pariisissa herättää nyt huomiota taideteos, "joka tuo uusia seutuja, uusia kasvoja, uusia ihmisiä ja uutta ilmaa".
Akseli Gallen-Kallela on suomalaisen koskemattoman erämaaluonnon tunnetuimpia ikuistajia. Vasta hänen pojantyttärenpoikansa, taidehistorioitsija Janne Gallen-Kallela-Siren on huomauttanut, että metsäteollisuus oli taiteilijan varsinainen mesenaatti.
Pekka Halosen maalaus Erämaa (1899) ei ole kuva kaukaa eikä hakkuu-uhanalaisesta puutavarayhtiön metsästä. Se on savolaisen asutuksen lähimetsää, jossa näkyy luonnon oma historia keloineen, luonnon muisti.
Mutta kyllä
1800- ja 1900-lukujen vaihteen maisemataiteessa oli poliittisiakin teoksia. Päivälehden joulualbumi Nuori Suomi tilasi taiteilijoilta kantaa ottavia teoksia. Näin syntyi esimerkiksi Gallen-Kallelan kuulu allegoria katkenneesta männystä vuoden 1900 joulualbumin kanteen. Ja albumin poliittisesti kantaa ottava kirjallinen materiaali edesauttoi samojen sivujen aikalaistaiteen poliittista tulkintaa.
Päivälehden ja Nuoren Suomen piiriin kuulunut Juhani Aho näyttää Lukkarisen ja Waenerbergin kirjan mukaan olleen valtavan monessa mukana ja nousee yhdeksi aikansa patrioottisen kuvatulkinnan taustatekijäksi.
Lukkarisen ja Waenerbergin kirja on järkäle, joka intensiivisesti kuljettaa lukijaansa monilla ajallisilla, paikallisilla ja henkilöverkostojen tasoilla.
Kansallinen maisemakuvastomme rikastuu lukuisilla, tarkoin dokumentoiduilla ja aivan tavallisillakin, vähemmän pateettisilla tulkinnoilla.
Waenebergin case-tutkimusta Eero Järnefeltin Koli-taiteesta lukee kuin yksilö- ja yhteisöpsykologista kehityskaarta. Yhteisölliseen kehityskaareen kuuluu myös karelianismin historian kääntöpuoli, jonka tutkija vie vuoteen 1939 saakka.
Kuvitus arvioidusta teoksesta Suomi-kuvata mielenmaisemaan.