Kulttuuri

Mainos

Kolumnisti Petri Vartiainen sulkee silmänsä maailman pahuudelta ja makustelee Taiwalkosken henkeä

Kirjoittaja Petri Vartiainen on kuusamolainen kirjailija.
Kulttuuri 8.2.2018 19:00
Petri Vartiainen

Suomi ei joudu enää sotaan, sillä nuoriso on rauhaa rakastavampaa kuin koskaan ennen.

Kaikki alle 25-vuotiaat laskisivat aseensa heti, jos Putin lupaisi tehokkaan mobiiliyhteyden hyökkäyksessä lamaantuneen tilalle.

Taas voisi snäpätä ja pelata "Hill Climb Racingia". Olisi Suomi mallillaan. Saimaannorppakaan ei vaikuttaisi uhanalaiselta, koska rasvaisia köllöttelijöitä riittäisi sinne ja tänne.

Jos tulevaisuus on näin turvaisa, voi keski-ikäinen mieskin sulkea silmänsä maailman pahuudelta ja keskittyä omiin nautintoihinsa.

Pelkkä Taiwalkosken lager ei herättänyt maistamisen himoa, mutta kun markettiin ilmestyi savulager, kihelmöi mielessä jo houkuttelevasti. Sen valmistuksessa on käytetty katajanmarjaa, joten pullossa saattaisi olla häivähdys jopa Prykmestarin Savukatajaa, joka on kotimaisten oluiden aatelia.

Maistelemisen kuvaus on oma tyylilajinsa, ja vaikka Jouko Turkka venyttää postuumissa kirjassaan Kärsimys on turhaa (2017) ruokareseptit aivan hervottomuuksiin, en minä yritä moista, sillä hidas kuusamolaistuminen on maltillistanut toimintaani. Oululainenkin voi siis jatkaa turvallisin mielin lukemista, eritteitä ei lentäisi silmille.

Korkkaan. Haistan.

Aluksi tuntuu pieni omantunnon pistos: kuin raittiusmies, itse kansanedustaja Niilo Keränen kävelisi torilla kiireisessä kumarassa minua kohti.

Ojennan pulloa kädenmitan päähän. Se on kookas ja tukeva kuin kirkontorni.

Kaadan olutta hitaasti lasiin. Tarkkailen sillalta Iijoen kuohuja, kärsivällisesti kuin dokumenttielokuvan leikkaaja pyrkimyksenään taltioida jotain luonnon ikiaikaisesta hartaudesta.

Arvioin väriä ja vaahtoa, jota jää pinnalle ohuelti mutta jämähtävän oloisesti kuin paikkakunnan kerma. Hörppään. Makustelen ja mietin.

Suutuntuma on kipakka kuin syysmyräkkä Kostonjärvellä. Ensipuraisu aikaansaa hyväksyvän nyökkäyksen mutta ei ihan niin riehakkaita aplodeja kuin kesäteatterin katsomossa. Jälkimaku ei ole päätalomaisen pitkä, mutta sopiva.

Juon pullon loppuun, en avaa toista. Jos omaksuisin semmoisen tavan, saisin pian tarttua puhelimeen ja liittyä norppamaisten sohvalla köllöttelijöiden joukkoon minäkin.

Lenkkisaunassa Taiwalkosken henki rentouttaa mukavasti. Ei mitään niin hyvää ole syytäkään vangita pulloon. Se on onneksi ymmärretty, ainakin osoitteesta Opintie 3, jossa panimo sijaitsee.

Ei savulagerin voimalla tietenkään yhtäkään hyökkäystä torjuttaisi. Mutta tarvitsemmeko ääripäitä: kaukopartiomiestä ja pervitiiniä, Karjala-salkkua ja Odinin lähivartiomiestä?

Voisimme luottaa laatuun. Puhutaan sitten oluesta, kirjallisuudesta tai kulttuurin puolustamisesta koko rintamalla.

Kirjoittaja on kuusamolainen kirjailija.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Kuulkaa huom kyllä kiinnostus herää jos ruoasta on kysymys niin silloin on varmasti taattu kiinnostus kun nälkä kurnii niin sanokaa minun sanoneen ruoka aikaan jokaikinen on paikalla

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

83
Nuorten määrä psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa on kasvanut rajusti – "Tilanne on hälyttävä ja akuutti"
67
Oulun kaupungintalon remontti laajenee – ongelmia rakenteissa, työntekijät väistötiloihin vuodeksi
51
Oulun raviradan katsomorakennuksessa tuhoisa palo, vahingot merkittäviä – katso video ja kuvia
42
Oulu uudistaa strategiaansa: Skandinavian pääkaupunki vaihdetaan valovoimaisuuteen, vahvuuksina elävät alueet ja kylät
23
Ilves pötkötteli keskellä päivää pihakuusen katveessa Kastellissa ja lähti sitten astelemaan keskustan suuntaan – "Komia otus"
21
Kaksi henkilöautoa törmäsi suteen Limingan ja Revonlahden välillä
20
Arkkiatri ei yllättynyt nuorten hoitotarpeen rajusta kasvusta – "Kouluihin tarvitaan lisää yhdessä tekemistä ja taideterapiaa"

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Lapsella kaksi äitiä ?

279 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

suvi linden sopeutumis eläke

Tavalliselle työttömälle pelkkä toiminimifirman olemassaolo riittää perusteksi evätä työttömyyskorvaus. Eikö kansanedust... Lue lisää...
Tyhjä Jouko

Jari ja sarjakuvat

Jari

18.2.

Naapurit

20.2.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image