Kirkkoherra ei suostunut Paavaliksi

Poliisit ja nuoret ottivat rajusti yhteen. Paukkupommeja lensi, ikkunoita särkyi ja autoja kolhittiin ikään kuin etuottona Euroopan hulluun vuoteen 1968.

Näiden tapahtumien ympärille rakentuu tänään perjantaina ensi-iltaan tuleva Annika Nykäsen dokumenttielokuva Maailmanloppu alkaa Oulusta. Elokuvaa esitetään ensi-illan jälkeen viikon ajan elokuvateatteri Studiossa Nukulla.

Tuona kesänä tapahtui kummia myös Oulun pohjoisessa naapurikunnassa. Haukiputaan kirkkoherra Erkki Jokela oli heinoslaisille Herran valitsema ase ja häntä käytiin joukolla suostuttelemassa lahkon uudeksi keulakuvaksi.

Jokela itse oli asiasta täysin toista mieltä, mutta se ei vakaumuksellisia haitannut. Mieshän ei selvästikään ymmärtänyt merkitystään maailmanhistoriassa.

"Hän tulee olemaan voimakas ase kansamme keskuudessa. Hänen kaltaistaan ei Suomessa vielä koskaan ole ollut. Häntä voidaan verrata vain Paavaliin. Samoin kuin Paavali ei ensin ymmärtänyt Herran tahtoa, ei hänkään sitä vielä täysin tajua, vaan vastustaa, mutta ´turha on potkia tutkainta vastaan´. Kyllä hän itse asian jo hyväksyy, mutta ihmisten pelosta ei kuitenkaan uskalla antautua", profeettasisarukset Aune ja Laila Heinonen selventävät Suomenmaa-lehdessä 5.8.1967.

Valittu itse kuittaa samassa haastatteluyhteydessä Heinosten puheet "epäraittiiksi höpötykseksi".

Koko seutukunta
kirkkoa pelastamassa


Yli 40 vuotta myöhemmin Erkki Jokela, 83, jatkaa, että nämä tapaukset olivat hämmentävä vaihe hänen elämässään; varsinkin kun heinoslaisten joukossa oli myös tuttuja pappeja.

"Moitin silloin kollegoja siitä, että he ottivat Oulun profetian kaltaisen hurmosliikkeen todesta ja olivat siinä mukana. Vieläkään en ole muuttanut käsitystäni tästä asiasta. Minulle vastattiin, etten lestadiolaistaustaisena pappina osannut antaa heinoslaisille arvoa."

Helluntaista 1967 lähtien olivat Haukiputaalla jatkuneet rukoushetket kirkossa ja sen ympärillä sekä heinoslaisten autoralli. Kirkkoherra Jokelassa pyrittiin rukouksen voimalla sytyttämään hengen tuli, jota hän tarvitsisi uudessa tehtävässään.

"Jumala ei katso aikaa milloin hän haluaa herättää nukkuvan kansan. Herätysliikkeiden historiakin todistaa, että kansa huusi tuskissaan, ja Lutherkin huusi", kuului Heinosen sisarusten sanoma arvostelijoilleen.

Heinäkuun 20. päivänä Haukiputaan poliisi sai yöllisen hälytyksen, että kirkon rappusilla piti meteliä 16 miehen ryhmä, joka huusi tahdissa Jumalan ylistystä. Poliisi ei saanut ylistäjiä kuriin, joten paikalle hälytettiin myös palokunta letkuineen ja lisää poliiseja Oulusta. Kyynelkaasun käyttöäkin lehtitietojen mukaan harkittiin.

"Minulle soitti silloinen palopäällikkö Paavo Kropsu, että tule äkkiä, täällä hullut polttavat kirkon. Minulla oli juuri vieraana nuori teologi Helsingistä. Sanoin hänelle, että nyt lähdetään, saat sinäkin nähdä elävää elämää", Jokela muistelee.

"Siellä kirkon tapulin luona olevan oven portailla miehet huusivat suurella äänellä: ´Sytytä Herra jo valitun palvelijasi sydän palamaan.´ Samanaikaisesti Kropsu huusi miehilleen letkuissa: ´Paine ykkönen, paine kakkonen...´ Minä karjuin Paavolle: ´Älä vain pruutaa kirkon vanhaa ovea päin, säret sen! Kuuntele ja rauhoitu!´ Selitin, että miehet puhuivat hengen palosta, minkä me papit hyvin ymmärrämme."

Haukiputaan kunnantoimiston talonmies Eero Tapio kertoo Kansan Tahdossa 22.7.1967: "Ryhmä rauhoittui, kun poliisi turvautui Haukiputaan palokunnan apuun. Meitä palokuntalaisia oli paikalla kolme miestä, ja itse satuin joutumaan ruiskun varteen. Luvan saatuani pruutasin vettä huutajien kintuille. Samanaikaisesti poliisit hätyyttivät heitä ja tilanne rauhoittui."

Julkisuuteen levisi tapauksen jälkeen sitkeä huhu, että heinoslaiset olisivat halunneet polttaa Haukiputaan vuonna 1762 rakennetun puukirkon ja sen sisällä olevat Mikael Toppeliuksen maalaukset, joista suurin ja tunnetuin sattuu olemaan Viimeinen tuomio. Nuoria matkasi Oulusta Haukiputaalle kirkkoa suojelemaan. Tietävästi tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun oululaisnuoret ovat nousseet tällä tavoin puolustamaan kansankirkkoa.

Heinosen sisarukset kiistivät lehtihaastattelussa jyrkästi, että mitään niin konkreettista kuin tuhopoltto olisi ollut tarkoitus panna toimeen.

"Voi kauhistus, kyllä tämä jo menee liian pitkälle, emme me ole mitään tuhopolttajia... He (rukoilijat kirkon edessä) ylistivät vain Jumalaa käyttäen hengellistä kieltä, sanoessaan ´Ylistys sinulle Jumala, että Sinä toteutat sanasi valitussa aseessasi tulesi hehkussa´."

Heinoslaisten rukousmatkat Haukiputaalle eivät kuitenkaan loppuneet tähän, vaan ne jatkuivat 1970-luvun puolelle. Jokela siirtyi Oulun diakonissalaitoksen johtajaksi 1974.

Kosketus profetiaan vanhempien kautta


Erkki Jokela arvelee joutuneensa Jumalan aseen rooliin alun perin Heinosen sisarusten vanhempien kautta. He olivat hyvin aktiivisia muun muassa pakanalähetystyössä.

"Toimin Oulussa tuomiorovasti Pekka Tapanisen virallisena apulaisena ennen Haukiputaalle muuttoani, joka tapahtui 1963. Tapasin Heinoset ensimmäisen kerran keskustan seurakuntatalossa. Tapanisen kanssa vierailin myös heidän kotonaan. Silloin jo Laila Heinonen alkoi rukoilla polvillaan ja puhua jotain kieltä, jota kukaan ei ymmärtänyt. Muistan ajatelleeni, etten moiseen ollut vielä elämässäni törmännyt."

Heinoslaiset siis seurasivat Jokelaa Haukiputaalle ja kävivät ilmoittamassa hänelle Jumalan tahdon.

"Sisarukset soittivat ja pyysivät saada tulla käymään. He esittivät asiansa pappilassa kirkkoherran työhuoneessa, mutta siitä ei tullut mitään, koska Laila Heinonen ryhtyi taas profetoimaan ja puhumaan kielillä. Sanoin, että eiköhän teidän ole paras lähteä kotiin."

Vielä 8. elokuuta 1967 Jokela katsoo tarpeelliseksi oikoa Heinosten haastatteluista syntyneitä väärinkäsityksiä Kalevassa. "En ole missään vaiheessa hyväksynyt heidän oppiansa ja toimintaansa saati ollut siinä mukana", kirkkoherra linjaa.

1980-luvulle saakka Jokela saa heinoslaisten viestejä myös Turun seudulta. Hän ei tiedä, pitävätkö heinoslaiset häntä yhä Jumalan valittuna aseena.

"Ainakin he pitävät häntä ainoana oikeana pappina", kertoo Heinosen sisarusten edustajan kanssa viime vuonna keskustellut ohjaaja Annika Nykänen.