Kulttuuri

Mainos

Kari Väänänen lähtee Rovaniemen teatterista pitkään kestäneen riidan takia

Kari Väänänen aloitti työnsä Rovaniemen teatterissa vuonna 2015. Hänen oli tarkoitus johtaa teatteria viisi vuotta. Arkistokuva. KUVA: Maikkola Tapio
Kulttuuri 13.2.2018 21:44 | Päivitetty 13.2.2018 22:51
STT

Kari Väänänen lähtee Rovaniemen teatterista. Teatteri kertoi tiistaina Lapin Alueteatteriyhdistyksen hallituksen päättäneen kokouksessaan, että se myöntää Väänäselle eron ja laittaa taiteellisen johtajan paikan hakuun avoimella haulla ja kutsumenettelyllä.

Väänänen jätti eroilmoituksensa teatterinjohtajan tehtävästä tammikuun 23. päivä. Eron taustalla on pitkään jatkunut kiista teatterin hallituksen ja kaupunginhallituksen jäsenen Hannu Ovaskaisen (kesk.) kanssa. Väänänen uhkasi jo marraskuussa erota, jos Ovaskainen ei lähde teatterin hallituksesta. Ovaskainen on kuitenkin edelleen hallituksen jäsen.

- Ei tämä ole hauskaa, mutta kun on keitetty niin likainen soppa, että eihän tätä kukaan kestä. En ole eläissäni ollut näin likaisessa sopassa mukana, Väänänen sanoi tiistai-iltana STT:lle.

Hänen päätelmänsä tapahtumista on, että "Ovaskainen on kaupunginhallitukselle tärkeämpi kuin Väänänen".

- Kyllä on kuntademokratian irvikuva tämä koko homma. Kaikki haukkuminen, panettelu ja parjaus julkisuudessa näyttää olevan mahdollista. Se on erittäin ikävää, Väänänen paheksuu.

Hän ei halua avata enempää sitä, mikä Ovaskaisen toiminnassa on erityisesti hiertänyt.

- En halua, koska kaikki leimataan valheeksi ja panetteluksi.

Ovaskainen: Välillemme rakennettu riita ei ole se oikea ongelma

Ovaskainen puolestaan kokee, että hänen ja Väänäsen välille rakennettu julkinen riita on vienyt keskustelun pois "oikeasta ongelmasta".

- Eihän tässä ole kysymys siitä, että minun ja Karin välillä olisi jotain. Se mikä on hiertänyt, on enemmän teatterin toimintatapa. Minä haluaisin oikeasti, että teatterissakin ruvettaisiin joku päivä tekemään töitä, Ovaskainen sanoo STT:lle.

Hän sanoo haluavansa kehittää Rovaniemen teatteria.

- Mutta näillä poloisilla (viittaa Väänäseen) on sellainen kuva, että jos on eri mieltä ja haluaa kehitysideoita tuoda, niin he kokevat sen semmoisena, että olen heitä vastaan. Se on äärettömän vaikeaa.

Tulevan taiteellisen johtajan pesti alkaa elokuun alussa tai sopimuksen mukaan. Sitä ennen muun muassa teatterin ohjelmistoa suunnittelee taiteellinen jaos, jota luotsaa hallintojohtaja Sari Alatalo.

Kari Väänänen aloitti työnsä Rovaniemen teatterissa vuonna 2015. Hänen oli tarkoitus johtaa teatteria viisi vuotta, mutta nyt pesti päättyy jo elokuun alkuun. Väänänen on jo hahmotellut tulevaisuuttaan.

- On kaikenlaisia ajatuksia jo, puhutaan siitä sitten myöhemmin, Väänänen sanoo.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Onko kunnallispoliitikko kaikista parhaista ihan huippu paras, ja joka asiassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä se juttu oli, kun Väänänen väitti erään valtuutetun kirjoituksen mukaan koko kaupunginvaltuuston olleen humalassa jonkin teatteritapahtuman aikana. Eräs valtuutettu kirjoitti osan valtuutetuista olleen autolla liikkeellä ja teatterinjohtajan itsensä pudonneen tuolilta? Jos asiaa laaajemmin aletaan penkomaan, niin taitaa löytyä syitä sysistä ja sepistä. Muutoin olen sitä mieltä, että koko Lappia talo joutaisi kääriä muovin sisään, täyttää vedellä ja avot, uusi uimahalli olisi siina. Ja olisi yhtä kallis rakennus kuin uusikin uimahall, yli 20 miljoonan remontti, eikä ilmastointi tullut vielä kuntoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Palkatkaa vaikka Kristian Smeds Rovaniemelle 3v sopimuksella. Maksaa puoli miljoonaa mutta saatte taatusti teatteria joka puhuttaa ja katsojia ulkomaita myöten.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tule ikävä Karia. Joutaa mennä Kemijärvelle. Karin osaamista kuvaa hyvin aikaisemmat omat roolit. Hänen paras näyttelijäsuoritus oli Kaurismäen elokuvasäätiön eli meidän lappilaisten verorahoilla tehdyssä elokuvassa "Pidä huivista kiinni Tatjana". Siinä Kari ja Peltsi istuivat hiljaa tupakka vedellen kahvilla nenätysten Esson baarissa. Kari kysyi Peltsiltä, -oletko käynyt Stadissa? Kahden minuutin hiljaisuuden jälkeen Peltsi tokaisi. -En. Muuta osuutta / roolia siinä elokuvassa ei Karilla sitten ollut. Kriitikot kehuivat tietenkin suorituksen maasta taivaaseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kalliiksi taitaa tulla kaupungille tämäkin loppunäytös maksettavaksi jää ainakin kahden vuoden palkkaa, vai miten se menekään aikuisten oikeasti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Surullista, mutta kairassa lyödään jalat alta häneltä, joka kykyjä näyttää. Hyvän tekemisestä seuraa rangaistus. Väänänen puolusti pohjoista monin tavoin. Paremmin kuin Paikallinen Puolue, sanoin ja teoin. Toivoton maa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikös se Ovaskainen tarjonnut ideoitaan teatterin käyttöön? Mitä sitä turhaan ammattilaisia hakemaan, totta se yksi "Köyhä" saman verran saa aikaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sulkekaa koko teatteri, pelkkää tappiota tuottanu iän kaiken, Alvarin aiheuttamia kuluja lukuunottamattakin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

13
Utajärvi vähentää johtajia – kunnanjohtajan mukaan pieni kunta pärjää pienemmällä hallinnolla
4
Iivo Niskaselle kuninkuusmatkan olympiakultaa! Suomalaishiihtäjä karkasi kilometri ennen maalia Bolshunovilta
3
Lännen Median kysely: Jyrki Katainen onnistunut kiitettävästi EU-komissaarina, suomalaismeppien antama arvosana 9-
2
Aggressiivisuuden väheneminen on kutistanut ihmisaivoja – ihminen on alkanut muistuttaa kasvoiltaan simpanssin poikasta
2
Kullan kiiltoa – Iivo Niskanen lähtee lauantaina 50 kilometrin hiihtoon yhtenä suurimmista ennakkosuosikeista
2
"Me emme saa apua sinisten silmiemme tähden" - Jussi Niinistö vastaa, voiko Suomi turvautua Saksaan kuten aiemmin historiassa
1
Hailuodon jäätiellä ajellaan jo, vaikka se ei ole vielä virallisesti auki – Jäätieurakoitsija: "Kaikkea on kokeiltu"

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Sipilän mahdoton työllisyystavoite toteutuu !

Koska Juha Sipilä on tehnyt noin valtavan paljon Suomen työttömien hyväksi - hän on suorastaan antanut kaikkensa - on me... Lue lisää...
Kansalta kaunis kiit...

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.2.

Naapurit

24.2.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image