Viktoria ja hänen Husaarinsa
keskeytyy mikrofonin säätämiseen. Muuten operetin läpimeno jatkuu sujuvasti ja unkari kajahtelee Haukiputaan Teatterikuopan seinistä.
"Haluamme tartuttaa unkarilaisen tunnelman suomalaiseen yleisöön", näytelmän ohjaaja-näyttelijä Tibor Pintér sanoo.
Pintér tietää, että suomalaiset eivät välttämättä osoita tunteita samalla tavalla kuin kotimaan yleisö. Parin päivän kokemuksella ohjaaja luonnehtii suomalaisia rauhallisiksi ja elämänmenoa leppoisaksi. Haukiputaalla tunnelma on ollut kuin lomakylässä.
Unkarilaisille ihmeellisen vehreissä maisemissa on tarkoitus saada vauhtia masiinaan. Tavoitteena on saada Teatterikuopan väki hihkumaan.
"Olen painottanut näyttelijöille, että on mentävä täysillä. Haluamme saada yleisöstä irti kaiken mahdollisen", Pintér kertoo.
Kielimuuri on murrettu tekstityksellä. Unkarilaiset laulut ja vuorosanat on tulkittu suomeksi, vaikka kaikki nyanssit eivät esityksestä välttämättä käännykään
Viktoria ja hänen Husaarinsa esitetään Haukiputaalla elävän musiikin säestyksellä. Orkesteri on koottu suomalaisista ja unkarilaisista soittajista.
"Ensimmäinen päivä meni tunteiden herättämiseen. Suomalaiset piti saada mukaan unkarilaiseen vauhtiin", kapellimestari Pál Farkas selittää
Vauhtia totisesti riittää, mutta paketti vaikuttaa pysyvän jämerästi Farkasin käsissä.
Aikataulu esityksen hiomiseen on ollut tiukka. Farkas on tyytyväinen ja iloisesti yllättynyt, sillä suomalaiset ovat päässeet tahtiin nopeasti. Kapellimestarin mukaan orkesteri on valmis ensi-iltaan.
"Tunnen, että soittajien kemiat toimivat. Kunhan ensijännitys karisee, esitykset tulevat menemään hienosti."
Operetin ohjaaja Tibor Pintér uskoo näyttelijöihinsä. Sziget-teatterin kokenut ryhmä on rakentanut esitystä pikavauhdilla, mutta operettia ei ole haluttu pilata liialla harjoittelulla.
"Operettiin kuuluu olennaisesti näyttelijän vapaus. Jos vapaus menetetään, tyyli hajoaa", Pintér toteaa.
Viktoria ja hänen Husaarinsa näytökset Haukiputaan Teatterikuopassa ke 6.6. ja pe 8.6. klo 19 sekä la 9.6. ja su 10.6. klo 16.