Ekologista elämäntapaa käsittelevä Huili-lehti voitti lauantaina Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liiton Kultin laatulehtikilpailun.
Palkintoraadin mukaan Huilissa korostuvat detaljien taju, oivaltavat design-ratkaisut ja visuaalisuus. Kehuja saivat myös lehden tekijöiden sinnikkyys ja sitoutuneisuus.
- Luonnonvaroja säästävän elämäntavan suosio kasvaa. Myös yritysmaailman edelläkävijät ovat huomanneet muutoksen. Siksi aihepiirillä pitää Suomessa olla oma innostava ja asiantunteva lifestyle-mediansa, Huilin päätoimittaja Riikka Suominen sanoo.
Suomisen mukaan Huili-lehti haluaa osoittaa, että ekologinen elämä on hauskaa, helppoa ja kaunista.
Lehti osallistui ensimmäistä kertaa Vuoden laatulehti -kilpailuun. Kilpailussa oli mukana 70 suomalaista aikakauslehteä.