Latvialainen Youth Choir Maska -kuoro on voittanut kansainvälisen Harald Andersén -kamarikuorokilpailun. Voittokuoroa johti Janis Ozols.
Kilpailun toiseksi sijoittui tanskalaiskuoro Concert Clemens. Kolmannen palkinnon jakoivat saksalainen Kammerchor Consono ja ruotsalainen Sankt Jacobs Ungdomskör.
Loppukilpailu käytiin tänään Helsingin musiikkitalossa. Finaaliin yltäneiden kuuden kuoron joukossa ei tänä vuonna kuultu suomalaisia.
Voittajakuoro sai palkinnoksi 15 000 euroa. Toinen palkinto oli arvoltaan 9 000 euroa. Kumpikin kolmanneksi sijoittuneista kuoroista sai 3 000 euroa. Pääpalkinnon voittanut Youth Choir Maska sai lisäksi 1 000 euroa parhaasta pakollisen teoksen esityksestä.
Harald Andersén -kilpailu järjestettiin nyt neljättä kertaa. Edellisen kerran voiton vei tanskalainen Kammerkoret Hymnia.
Perjantaina laulettuun alkukilpailuun osallistui kaikkiaan 12 kuoroa eri puolilta maailmaa.

Kommentit