Suojeluskunta- ja lottajärjestöillä oli valtiotieteen tohtori Mikko Uolan mielestä keskeinen rooli siinä, että Suomi pärjäsi sodissa. Tästä voi olla erilaisia näkemyksiä, samoin kuin 1920-30-luvulla olleesta Läskikapinasta ja niin sanotusta Rovaniemen murhapoltostakin, mutta erilaisia näkemyksiä Uola toivookin kirjoittamansa historiateoksen nostattavan.
Historiakirja Lapin alueen suojeluskunta- , lotta- ja sotilaspiireistä antaa lisävalaistusta vajavaiselle kuvalle, joka nykypolven suomalaisilla niistä on. Lapissa näiden vapaaehtoisten maanpuolustusjärjestöjen toiminta oli 1920-30-luvuilla hyvin vilkasta. Uolan yllätti se, että vaikka laajan läänin kuntiin ei ollut tieverkkoa puhumattakaan sivukylistä, vapaaehtoinen järjestö organisoitui nopeasti aina pohjoisinta Lappia myöten. Lottaosastokin oli kaikissa kunnissa Utsjokea lukuun ottamatta.
Vapaaehtoisjärjestöjen organisoituminen kasvatti maakunnallista yhteishenkeä olosuhteissa, jossa puhuttiin Peräpohjolasta ja muusta Lapista.
"Suojeluskuntajärjestö oli oman aikansa tuote", sanoo Uola. Hän näkee, että sitä ei voida suoraan verrata perusteilla oleviin maakuntajoukkoihin, mutta yhteistä niillä on ainakin vähän: vapaaehtoinen maanpuolustustoiminta. " Maan poliittinen johto on kieltänyt puhumasta niistä samana päivänäkään, mutta kun en ole poliitikko enkä sotilas, sanon sen", Uola kertoi,
Suojeluskuntien ja lottajärjestön toiminnan pääpaino oli maanpuolustuksellisissa asioissa, mutta ne olivat monilla paikkakunnilla myös merkittävä urheilu-ja kulttuuritoiminnan ylläpitäjiä. Urheilukenttien, hyppyrimäkien ja ampumaratojen rakentajina niillä oli Lapissa suurempi merkitys kuin muualla. Yhteiset kuorot, orkesterit ja teatterikerhot olivat alkusysäyksinä eräille vieläkin toimiville kulttuuriyhteisöille. Tämä puoli niiden toiminnasta on jäänyt vähälle huomiolle jo senkin vuoksi, että kun järjestöt jouduttiin 1944 lakkauttamaan osana Suomelle saneltuja rauhanehtoja, niistä ei vuosikausiin puhuttu juuri mitään.
Lapin Sotilasläänin perinneyhdistyksen julkaisema laaja historiateos valmistuu mielenkiintoiseen aikaan. Turun yliopiston poliittisen historian dosentti Uola toteaa, että Lapin strateginen asema on vaihdellut eri aikoina. Uusien joukko-osastojen perustaminen Lappiin alkoi 1960-luvulla ja kertoi pohjoisen alueen merkityksen kasvusta kylmän sodan vuosina. Koska historiateos julkaistaan itsenäisyyspäiväksi, Uola odottaa vielä puolustusministeri Seppo Kääriäisen päätöstä Lapin varuskuntien kohtalosta. Selvitysmiehen kanta käsikirjoituksessa on kerrottu, mutta loppulause vielä puuttuu.
Merkittävää lähihistoriaa
Historiatoimikunnan puheenjohtaja, hovioikeuden presidentti Esko Oikarinen, varapuheenjohtaja, prikaatikenraali Jaakko Oksanen sekä perinneyhdistyksen puheenjohtaja, eversti Juhani Helasterä pitävät tieteellisin metodein tehtyä historiakirjaa merkittävänä osana lähihistoriaamme. Kirjassa suojeluskuntien ja lottien toiminta on osana merkittäviä lappilaisia tapahtumia. Kirjan odotetaan olevan merkittävä käsikirja, onhan siinä esimerkiksi toista tuhatta lähdeviittausta.
Historiakirjasta tulee melkoinen järkäle, sillä siinä noin noin 800 sivua ja 400 mustavalkokuvaa sekä väriliite lipuista ja tunnuksista. Osa kuvista on aikaisemmin julkaisemattomia. Yksi sellainen on venäläisestä sotaväestä ensimmäisen maailmansodan aikana Rovaniemen asemalla.
