Kesä 2006. Pentti Amore & Montana Moon esiintyy kahtena päivänä Lasipalatsin edessä Helsingissä. Oulu11-projektiin liittyvät keikat eivät avita Oulua kulttuuripääkaupungiksi, mutta kuukautta myöhemmin Helsingin kaupunki kieltää vahvistimien käytön katusoitossa.
Kesä 2012. Muusikko Johanna Viksten soittaa Amorelle ja kertoo pitäneensä Lasipalatsin luona kuulemastaan. Nyt hän etsii uusia biisinkirjoituskumppaneita: kiinnostaisiko Penttiä tehdä kappaleita muille artisteille?
On kiinnostanut jo pitkään, varsinkin omien bändien hiivuttua. Jossain kaukana iso pyörä pyörähtää, sillä parin päivän päästä haukiputaalaismuusikko Jukka Takalo ottaa yhteyttä: Sound of Finland -levyfirma pyytää Penttiä ns. biisileirille.
Seuraavaksi kaksikko onkin jo Tampereella. Pieneen studioon on koottu kuusi musiikintekijää. Kyse ei ole Biisilinnan kaltaisesta ”co-write-workshopista”, joka tyylittelee hittejä viileille ulkomaisille artisteille, vaan karvalakkimallista. Nyt urakoidaan Yölle ja Pate Mustajärvelle.
Amore, Takalo ja Antti Lainas ovat pohjoisen poikia, Vikstenillä on juuret Oulussa. Amore arvelee, että tavanomaiset lypsylehmät on lypsetty kuiviin ja he ovat viimeinen oljenkorsi. Yölle on sovittu jo levynjulkaisukeikkojakin – vain sisällöstä on uupelo.
Joukko jakautuu kahteen kolmen hengen tiimiin. Amore ihmettelee, mihin on joutunut. Suomirokin ikonit ovat jääneet etäisiksi. Nuorempana hän on toki kuunnellut Popedaa. Ala-asteella jopa Yötä.
Paineita ei siis ole. Viksten tarttuu ideoihin ja innostaa muita. Amore rämpyttää kitaraa ja imitoi Patea. Tämä tosin on varoittanut, ettei halua kuulla demoja, joissa muristaan ja karjahdellaan.
Tyyli on hallussa, kenties hieman ironisestikin. Illanvieton jälkeen Takalon tiimi tekee biisin, jossa luetellaan nähtyjä paikkoja: Patarouvan jälkeen kyseltiin ”Vianorin valoissa” tietä Pulteriin.
Amoren tiimi äänittää kaksi kappaletta läppärillä keittiöpöydän ääressä. Ainesosat ovat: 60 prosenttia yhteishenkeä ja 40-prosenttista Fernetiä. Lopulta tiimit sekoittuvat, ja kaikki seilaavat huoneesta toiseen ideoita heitellen.
Kevät 2013. Patarouvasta ja ässähaista tulee Paten Patentoitu-albumin ensisingle. Myös Amore huomaa biisinsä päässeen levylle; teolliseen tapaan tavaran tilaaja ja toimittaja eivät kohtaa toisiaan.
Amore esiintyy tekijätiedoissa (toisella) salanimellä. Hän ei paljasta sitä tai biisiä julkisesti, koskaääh... ääh... tilaustyöt on hyvä erottaa omista jutuista.
Yö jää täysin yöhön. Levy-yhtiöltä tulee vain viesti: En tykännyt.
Juttu on julkaistu 16.6. Kalevan Sunnuntai-liitteessä.