Kulttuuri

Arvio: Sanataidetta pikkukylän koruttomista kohtaloista

Kulttuuri 10.6.2018 8:00
Heidi Heinonen

Joni Skiftesvik palaa kerta toisensa jälkeen isättömyyden aiheuttamaan häpeään.

Omaelämä­kerrallinen romaani Joni Skiftesvik: Finlandia City. WSOY 2018.

Joni Skiftesvik: Finlandia City

Pieni kylä on sataman kautta kytköksissä suureen maailmaan. Kaikkea määrittää meri, jonka pauhu lupaa seikkailuja, uusia tuttavuuksia ja ikävää. Lähipiiri koostuu merimiehistä ja satamassa työskentelevistä tutuista.

Runeberg-palkitun omaelämäkerrallisen romaanin Valkoinen Toyo­ta vei vaimoni(2014) rinnakkaisteos Finlandia City palaa Joni Skiftesvikin omaelämäkerrallisiin vaiheisiin, joista hallitsevin on teoksessa lapsuus. Aikuisuus kytkeytyy nyt vahvemmin kirjailijuuteen ja lapsuus kirjoihin ammennettuihin tarinoihin.


Tositarinoita
Haukiputaan Martinniemessä tuntuu riittävän. Kohtalot ja lähdöt – niin merille kuin lopullisesti – on kuvattu koruttomasti. Finlandia Cityssä on kirjoitettu esiin raja, jossa tosi muuttuu sepitteeksi.

Pelko paljastumisesta konkretisoituu novellissa toisten poikien pilkaksi. Sisällä vellovat tunteet kultivoituvat suoraksi huudoksi. Pahimmille kiusaajilleen kirjailija kirjoittaa karmeat kohtalot.

Palaamalla lapsuuteensa Skiftesvik näyttää, miten satamakylän ihmiset siirtyivät hänen kirjoihinsa:

Novellissani ’Sininen mies’, kokoelmassa Apteekkilaiva, kerron Heikki-pojan silmin tapauksesta. Tekstissäni olen pusikosta löytyneelle miehelle ankarampi kuin todellisuus oli: kerron hänen kuolleen.


Koska teos on
määritelty romaaniksi, on mahdotonta sanoa, milloin muistot muovautuvat tarinaksi. Tragikoomisimpien kertomusten kohdalla alkaa epäillä kerrotun sijaintia faktan ja fiktion akselilla.

Jotain olennaista Skiftesvik onnistuu ilmaisemaan siitä, miten aika meissä muokkautuu muistoiksi ja niitä kannatteleviksi tarinoiksi.

Välillä hurjat jutut kyläläisistä kesyyntyvät muisteluksi, jossa ajan adverbit (usein, toisinaan) ja vanhat sanat (tormi, rohkikasvuinen, tatueeraus) synnyttävät aikalaiskuvauksen tunnelman.

Kerta toisensa jälkeen kirjassa palataan isättömyyden aiheuttamaan häpeään ja kipuun. Kirjeitä kirjoitetaan, mutta ne jäävät lähettämättä. Kun unelma jälleennäkemisestä viimein toteutuu, se on yhtä hyvästienjätön kanssa.


Kirjailijan ammatti
on lapsuuden haave, jota ruokkivat lähipiiriä liippaavat tarinat arvostetuista kirjailijoista, kuten Paavo Rintalasta ja Teuvo Pakkalasta.

Rintalan Pojat(1958) on rakas teos, jonka kirjoittajassa nuori Joni tunnistaa kaipaamansa isähahmon: poikien ymmärtäjän, ystävän ja auttajan. Sellainen Jonille on myös isäpuoli Bror.

Hyveellisten ja hulttioiden välille tehdään tiukka jako, jonka paremmalle puolelle kertoja todistelee kuuluvansa. Tyypillistä omaelämäkerralle – mutta ei kovin kiinnostavaa.

Huomio kiinnittyy kunnollisen elämän kaavasta lipsuviin kylän legendoihin, tragikoomisiin tyyppeihin, jotka kuolo korjaa yhtä sattumanvaraisesti kuin elämä särkee.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

26
Nämä kuusi asiaa jokaisen kuuluisi tietää taksiuudistuksesta – "Asiakkaalta vaaditaan nyt erilaista vastuuta"
16
Kysyimme, mihin aikaan nurmikkoa on soveliasta leikata? – "Asiasta ei ole olemassa mitään varsinaista lakia"
12
Pitkään eduskunnassa ollut Erkki Pulliainen pohtii yhä ydinvoimarakentamista ja kaivostoiminnan vaikutuksia luontoon
8
Kekkonen poisti hakaristin Valkoisen Ruusun suurrististä, muuallakin swastika on yhä tabu – Tutkija nostaisi muinaisen symbolin arvoonsa
5
Turkin historiallisten vaalien äänistä laskettu yli puolet, Erdoğan näyttää onnistuvan nousemaan maan yksinvaltiaaksi
5
Turkin vaalilautakunta: Erdogan on voittanut presidentinvaalit ensimmäisellä kierroksella
5
Oulun keskustassa kuului laukaus – asunnosta löytyi aseita ja huumeita, pariskunta otettiin säilöön

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mitä ajattelet Venäjästä?

196 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Uhkailulla ja kiristyksellä aikaansaadun kilpailukykysopimuksen kohtuuttomat lomarahaleikkaukset tuntuvat monen kukkaroissa!!

Kyllä, juuri näin. Eli aloittaja on hyvä, ja miettii uudestaan ketkä täällä näitä taloustalkoita todella tekeekään. + pä... Lue lisää...
Taloudellisesti riip...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

25.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image