Valtion kulttuurirahoihin tulevat leikkaukset näkyvät Kansallisoopperassa ja Kansallisteatterissa, kertoi kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas.) Ylen Aamu-tv:ssä tänään. Veikkauksen kulttuuribudjetin rahoista osa lohkaistaan taidemuseoille.
- Toivottavasti pystytään rakentamaan sellainen järjestely, ettei työpaikkoja menetetä, Arhinmäki sanoi.
Kansallisoopperan pääjohtaja Päivi Kärkkäinen arvioi, että mahdolliset leikkaukset johtavat henkilöstövähennyksiin ainakin vuonna 2014. Hän luonnehti Ylelle, että kyseessä on suuri kulttuuripoliittinen ratkaisu.
Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho piti Ylen mukaan leikkauksia hurjan kuuloisina.
- Kansallisteatterin tuki on reilut 11 miljoonaa euroa, jos siitä otetaan 10 prosenttia pois, se on aika huikea säästö, miljoonan luokkaa.
Myllyaho toivoi, että päätökset tehdään mahdollisimman pian.

Kommentit
Ok muuten mutta nyt mr potkupallo ohjaa rahat suomifutikselle. Kumpi menestyy, suomalainen kulttuuri vaiko jalkapallo?
Oikeita päätöksiä!Kuka tarvii kulttuuria?Jos joku,niin maksakoon enemmän
Kulttuuria on muun muassa se, että sinä osaat kirjoittaa tälle palstalle. Mutta et taida maksaa enemmän.
Lopetetaan mokoma herrojen turhuus ja vuokrataan kiinteistöt tuottamaan.
Neukkulassa kirkot vuokrattiin aikoinaan elokuvateattereiksi ja työväentaloiksi. Komppaan edellistä toveria. Stadioneille ja potkupallokentille pottupeltoja.
Tottakai Arhinmäki näistä leikkaa, mutta ei puutu poliittisten nuorisojärjestöjen perusteettomiin avustuksiin. Eihän näiden järjestöjen jäsenistön määrää edes tarkoin ole selvitetty. Vähän asiaa rääpäisty ja todettu, ettei siellä nyt kauhean suuria rikkeitä ole tapahtunut.
Miettikääpä, miten paljon meidän jokaisen elämää tuetaan verovaroilla. Mutta ilman musiikkia, teattteria, kirjastoja jne. voisimme vielä pahemmin.
Näin voi toimia vain kokematon nuori jalkapalloilijajässikkäministeri. Leikatut rahat menevät varmaankin uusiin jalkapalloihin? Arhinmäki olisi hyvä monella muulla alalla, mutta ei kulttuuriministerinä. Sivistysvaltiomme tarvitsee maailmanluokan kulttuuritarjontaa, muutoin taannumme keskiaikaan.
Niinhän tuossa lukee että taidemuseolle menee... Jos Kansallisoopperalta leikataan 10 % eli 1,1 miljoonaa se ois jo melkeen sama summa kuin Oulu-lisä poistamalla säästetään. Tää on niin suhteellista tää mtiä mikäkin maksaa.
On siinä meillä kulttuuriministeri!
Osa taidemuseoille, -hyvä, pitää niidenkin pysyä pystyssä. Sitä tavallinenkin kansa ymmärtää.
Ettäkö jokaista oopperassakäyntiäkö pitäisi tukea verovaroin 1000 eurolla?
HYvä näin!
Penniäkää ei teattereille ennen kuin ollaan päästy futiksen arvokisoihin.
Osta itsellesi lippu niihin arvokisoihin, niin ei tarvitse ihan ikuisuuksia odotella.
Vasemmistoliitto, sdp ja vihreät haluavat laukkauttaa kaiken yritystoiminnan suomesta. Varokaa ketä äänestätte!
Näin siis potkupalloministeri...
Jos ei muuta tekemistä ku istua teatterissa niin voi voi.. Rahat sieltä nuorten pahoinvoinnin hoitoon.
Hyvä, tämä elitistien roskakulttuuri onkin jo tarpeeksi elänyt veronmaksajien siivellä. Saavat itse järjestää toimeentulonsa.
Ei haittaa lainkaan kun meille maatalouslomittajille ei kulttuurimatkoja järjestetä vaikka työnantaja järjestää "muille" kaupungintyöntekijöilleen teatteri/ooppera matkoja. Me maatalouslomittajat olemme "kuulemma" niin huonosti käyttäytyvää porukkaa ja tästä syystä ei meille maatalouslomittajille "järjestetä" kulttuurimatkoja mihinkään suuntaan.