Alvar Aalto visioi Oulua

Alvar Aalto (1898--1976) on kansainvälisesti tarkastellen yksi tunnetuimpia suomalaisia ja taatusti tunnetuin suomalainen arkkitehti. Akateemikko on myös yksi harvoista seteliin päätyneistä suomalaisista.

Alvar Aalto esitteli Oulussa 9. elokuuta 1956 suunnitelmaansa perustettavan yliopiston paikaksi. Oulujoen suistossa oli sija sillekin, Aalto katsoi. Hupisaaret jäivät kuitenkin vain haaveeksi.
Alvar Aalto esitteli Oulussa 9. elokuuta 1956 suunnitelmaansa perustettavan yliopiston paikaksi. Oulujoen suistossa oli sija sillekin, Aalto katsoi. Hupisaaret jäivät kuitenkin vain haaveeksi.

Alvar Aalto (1898--1976) on kansainvälisesti tarkastellen yksi tunnetuimpia suomalaisia ja taatusti tunnetuin suomalainen arkkitehti. Akateemikko on myös yksi harvoista seteliin päätyneistä suomalaisista. Muita ovat muun muassa sellaiset kuin Jean Sibelius, Paavo Nurmi, Väinö Linna ja Urho Kekkonen.

Aallon arkkitehtuuria tullaan katsomaan kauempaakin, aina Kaukoitää myöten.

Aalto taitaakin olla ainoa suurempien joukkojen arkkitehtuurimatkailua Suomeen synnyttävä suomalaisarkkitehti. Se, että Aalto tunnetaan laajasti, johtuu arkkitehtuurin laadusta.

Määrälläkin asiassa taitaa olla merkityksensä. Aalto ja hänen toimistonsa suunnittelivat paljon. Rakennuksia löytyy monesta suomalaisesta kaupungista ja myös pienemmiltä paikkakunnilta.

Oulussa Aallon arkkitehtuuri jäi pääosin suunnitelmiksi. Oulujoen suistoon suunniteltu Koskikeskus olisi ollut oma Oulun Aaltokeskus.

Sinne piti tulla kulttuuritoimintoja ja yliopistoakin suunniteltiin. Ei muuten olisi ollut hassumpi paikka verrattuna toteutuneeseen Linnanmaan kampukseen.

Lue lisää keskiviikon Kalevasta!

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä