Neljä tutkijaa yrittää selvittää, mitä nuoruus ja rakkaus oikein ovat. Teoriat ovat muuten erinomaisia, mutta käytännön laboratoriokokeissa asiat menevät ihan eri tavalla.
—? Ahaa Teatteri pyysi tekemään hyvän mielen esitystä, jossa olisi komediaa ja hauskuutta, kertoo ohjaaja Miika Muranen.
Mikäpä silloin sopisi aiheeksi paremmin kuin unelmat, ihastuminen ja rakastuminen.
—? Voidaan nauraa semmoisille asioille, jotka ehkä jännittävät, ohjaaja sanoo.
Murasen ohjaama Pussaus K-Oppi saa ensiesityksensä perjantaina Ahaan kotinäyttämöllä Tampereella. Myöhemmin se lähtee kiertämään kouluille eri puolilla Suomea.
Pussaus K-Oppi on kirjoitettu yhteistuumin, eli tekstissä on sekä ohjaajan että neljän näyttelijän kädenjälkiä.
Näytelmää varten tehtiin myös pienimuotoinen kysely, jossa etsittiin nuorten näkemyksiä ja kokemuksia rakkaudesta ja seksistä.
Kevätkaudella Pussaus K-Oppi nähdään Tampereen lisäksi Vaasan Vöyrinkaupungin koulussa sekä Oulaisten yläkoulussa. Laajemmalle kiertueelle näytelmä lähtee vasta syksyllä.