Kreikka siellä, euro täällä

Euroopan valuuttarahasto on arveluttava hanke. IMF:n apu olisi taas nöyryytys.

Kreikan kansantalouden kuprun paljastuminen on saattanut jos ei koko Euroopan unionin niin ainakin euroalueen perimmäisten kysymysten ääreen: selviytyykö Kreikka kurimuksestaan omin voimin, miten kriisiä estetään leviämästä laajemmalle EU:hun ja tarvitseeko euroalue oman valuuttarahastonsa kriisiin joutuviin eurotalouksien pönkäksi?

Tilanne muistuttaa kuuluisaa suo siellä, vetelä täällä -sanontaa. Tarjolla on vain huonoja vaihtoehtoja. Pelissä on piskuisen Kreikan talouden ohella suurimpaan kriisiinsä ajautuneen, tähän asti melkoista menestystarinaa olleen eurojärjestelmän uskottavuus. Tämä kysymys muuttuu akateemisesta päivänpolttavaksi, jos Kreikasta alkanut kriisi pääsee leviämään. Liipaisimella ovat etenkin Espanja, Portugali, Italia ja Irlanti.

Euroalueen vetureista Saksa on ehdottanut ja Ranska tukenut kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n eurooppalaisen version EMF:n perustamista auttamaan vaikeuksiin joutuneita euroalueen talouksia. Suomi on valtiovarainministeri Jyrki Kataisen suulla suhtautunut varauksellisesti suurisuuntaiseen hankkeeseen.

Varauksellisuuden ymmärtää. Maastrichtin sopimuksessa säädettiin, että jos yksittäinen euroalueen jäsen ajautuu talousvaikeuksiin, muut jäsenet eivät ole velvoitettuja pelastamaan taloutensa huonosti hoitanutta. Tästä periaatteesta ei pidä luopua ihan vähällä. Unioni huokaisi juuri helpotuksesta, kun Lissabonin sopimuksen vuositolkulla kestänyt ratifiointiruljanssi saatiin päätökseen. Ei ole poissuljettua, että EMF-hanke pakottaisi jälleen avaamaan perussopimuksen.

Saksan ja Ranskan aktiivisuus on sitä paitsi myöhäisherännäistä. Juuri ne lipsuivat jo talouden lihavina vuosina ensimmäisten joukossa euroalueen itselleen vakaus- ja kasvusopimuksella asettamista terveen taloudenpidon säännöistä. Niiden mukaan esimerkiksi budjettivaje saisi olla enintään kolme prosenttia bkt:stä. Kreikassa vaje karkasi viime vuonna jo vajaaseen 13 prosenttiin.

Jos suuret euromaat pitävät päänsä, ne pystyvät ajamaan tahtonsa lävitse tavalla tai toisella. EMF:ssä on kuitenkin kysymys enemmänkin pidemmän tähtäimen hankkeesta, joka ei ehdi avuksi Kreikan kriisiin. Eikä pidäkään, sillä Kreikka on keittänyt taloussoppansa itse, amerikkalaisten investointipankkien suosiollisella avustuksella. Jos EMF on tullakseen, se pitää valmistella huolella ja sen pitää suojella koko euroalueen, ei vain yhden euromaan, etuja. Suomen kannalta on tärkeä periaate, etteivät taloutensa talouskriisin oloissakin kohtuukunnossa pitävät joudu maksamaan asiansa huonosti hoitaneiden viuluja.

EMF:n puolestapuhujien vahvin perustelu on se, että euroalueen valtioiden pitää pystyä hoitamaan talouskriisinsä omin voimin. Muutoin eurojärjestelmä ei ole uskottava. IMF:n kutsuminen hätiin olisi yhtä kuin tunnustus, ettei euroalue tule tosipaikan tullen toimeen ilman kainalosauvoja. Kreikan sysääminen IMF:n syliin tekisi Yhdysvalloista ja Kiinasta euroalueen eräänlaisen "ulkoisen komissaarin".

Eräs mahdollisuus olisi se, että Kreikka irrottautuisi väliaikaisesti euroalueesta ja panisi taloutensa kuntoon IMF:n lainaruiskeilla ja sanelemalla hevoskuurilla. IMF:llä olisi siihen riittävästi rahaa ja tietotaitoa. Helpoin vaihtoehto ulkomaailmalle olisi tietysti, että Kreikka onnistuisi kiristämään riittävästi vyötään pelkästään omin toimin. Se on tuskin mahdollista jo yksin siksi, että tiukasta hevoskuurista lankeaisi arvaamaton sisäpoliittinen lasku.