Ulkomaat 9.2.2010 

Kreikka paikkaa talousvajettaan eläkeiän nostolla

Kreikan hallitus haluaa nostaa kansalaisten keskimääräistä eläkkeellejäämisikää kahdella vuodella 63:een. Nosto on osa suurta säästöpakettia, jolla yritetään pelastaa maan julkinen talous totaaliselta romahdukselta.

Miesten virallinen eläkeikä on nykyisin 65 ja naisten 60 vuotta, mutta monet jäävät pois työelämästä tätä varhemmin. Hallituksen lakimuutos kuitenkin kieltäisi varhaiseläkkeet.

Työministeri Andreas Loverdosin mukaan uudistuksella on kiire, sillä eläkejärjestelmää uhkaa vararikko viidessä vuodessa väestön ikääntymisen takia. Lisäksi valtion velkataakka on paisunut liki 300 miljardiin euroon, mikä huolestuttaa jo koko EU:ta.


STT 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
9.2.2010 
 
kantani
Ei Kreikka tuolla toimenpiteellä talouttansa saa tasapainoon,mutta palkkojen leikkaukset ja toimintojen tehostaminen tullevat vielä eteen!!! Suuret rakenteelliset uudistukset ovat välttämättömiä tämän sosialistisen umpikujan purkamiseksi!!!!
9.2.2010 
 
Realisti
Sama se on eesä meilläki. Mitä aikasemmi se tehään, sitä vähemmällä päästään. Kreikasa eivät sitä uskoneet - vaan näitä ihmerasvan myyjiä. Ja nyt sitte Vasemmistohallitus joutuu sielä pakon eesä hoitamaan kaikki ikävät asiat ja saa kansan pitkät vihat niskoilleen. Vähän kuin meilä Lipponen aikanaan - miten onki nyt niin vihattu mies? Näyttää jo iteki haastavan joutavaa riitaa kaikkien kansa.
9.2.2010 
 
Kenen taskussa kätesi on
Kyllä ne eteläisen euroopan valtiot tietää että turhaa on surra rahan takia. Ei velkaantuminen Keikalle yllätyksenä ole tullut. EU se lopulta miljardiavustuksin tulee kreikan pelastamaan vararikolata. Ne EU valtiot jotka ovat onnistuneet taloutensa säilyttämään kohtuullisella tasolla ovat lopulta kreikan velkojen maksumiehiä.
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva

Lehtikuva
KiekkoJuttu 11.2. 
Aaltonen Leijonien murskavoiton kapellimestarina
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy