Facebook on pudonnut pois ykköspaikalta suomalaisnuorten sosiaalisen median palveluista uuden tutkimuksen mukaan.
YouTube on tutkimuksen mukaan nuorten suosituin sosiaalisen median palvelu. Myös WhatsApp on saavuttanut nuorten suuren suosion.
Älypuhelin on noussut tietokoneen ohi sosiaalisen median palvelujen käytössä. Jopa 92 prosenttia kyselyyn vastanneista nuorista käyttää palveluita älypuhelimella. Kaksi vuotta sitten vastaava luku oli 75 prosenttia.
Parikymppinen keskivertonuori käyttää sosiaalisen median palveluita noin 13-17 tuntia viikossa. Some-palveluiden käyttö painottuu selkeästi kello 15-01 väliseen aikaan. Nuoret käyttävät sosiaalista mediaa ensisijaisesti jo tuttujen ihmisten kanssa keskusteluun.
Nuorten pääpalvelut ovat YouTube, WhatsApp, Facebook, Facebook Messenger, Instagram, Spotify, Skype, Snapchat, Twitter ja Feissarimokat.
Päivitysten ja kommenttien tuottaminen sekä mielenkiintoisen sisällön jakaminen on vähentynyt verrattuna kaksi vuotta sitten tehtyyn tutkimukseen. Myös blogien kirjoittaminen on vähentynyt selvästi: kaksi vuotta sitten 29 prosenttia tutkimuksen nuorista kirjoitti blogia, nyt nuorista bloggaa vain yhdeksän prosenttia. Bloggaaminen on enemmän naisten suosiossa.
13-29-vuotiaiden nuorten sosiaalisen median palveluiden käyttämistä tutki ebrand Suomi Oy sekä Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut. Tutkimukseen osallistui yhteensä 2618 vastaajaa eri puolilta Suomea.