Yliop­pi­las­ko­keet tehdään ehkä kohta omalla ko­neel­la

Ylioppilaskokelaat saavat ehkä muutaman vuoden päästä käyttää kirjoituksissa omia kannettavia tietokoneitaan, kertoo Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri K

Ylioppilaskokelaat saavat ehkä muutaman vuoden päästä käyttää kirjoituksissa omia kannettavia tietokoneitaan, kertoo Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Kaisa Vähähyyppä.

Ylioppilaskirjoitukset muuttuvat kokonaan tietokoneella tehtäviksi vuonna 2019. Muutos aloitetaan vuonna 2016, jolloin osa kokeista muuttuu sähköisiksi.

Kaikissa kouluissa ei ole riittävästi tietokoneita sähköisten kirjoitusten järjestämiseen. Omien koneiden käyttö voisi ratkaista ongelman.

Vähähyyppä ei pelkää, että kokelaat saisivat piilotettua koneisiinsa lunttilappuja tai pääsisivät kokeen aikana livahtamaan internetiin tietoa etsimään. Hänen mukaansa tällaiset ongelmat pystytään estämään.

Ylioppilaskokelaat saattavat tulevaisuudessa saada eteensä myös aivan uudenlaisen yleissivistystä mittaavan kokeen. Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Kaisa Vähähyyppä kertoo, että suunnitelmat kokeesta ovat toistaiseksi hyvin alustavia.

Suunnitteilla on myös äidinkielen kokeen uudistaminen. Yleissivistyskoe olisi kuitenkin täysin erillinen äidinkielen kokeista.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä