Yle: Enem­mis­tö suo­ma­lai­sis­ta uskoo eu­ro­alueen ha­joa­van

Suomalaisista 60 prosenttia uskoo jonkin euromaan eroavan yhteisvaluutasta seuraavan kahden vuoden aikana.

Suomalaisista 60 prosenttia uskoo jonkin euromaan eroavan yhteisvaluutasta seuraavan kahden vuoden aikana. Tämä selviää Ylen Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

Sama tutkimus kertoo, että 66 prosenttia vastaajista ei haluaisi Suomen kasvattavan taloudellisia vastuitaan velkakriisissä.

Kolmannes vastaajista sen sijaan uskoo, että euroalue pysyy kasassa, mutta vain viidennes olisi valmiita siihen, että Suomi kasvattaisi vastuitaan.

Taloustutkimuksen mukaan asetelma euromyönteisten ja eurokielteisten välillä on kääntynyt ylösalaisin. Aikaisemmissa kyselyissä euromyönteisten osuus on lähes aina ollut suurempi.

Miehet ja yli 35-vuotiaat olivat kielteisempiä kuin naiset ja alle 35-vuotiaat. Perussuomalaisten kannattajat olivat kaikkein kielteisimpiä molemmissa kysymyksissä, mutta myös keskustan, kristillisten ja vasemmistoliiton kannattajat suhtautuivat kielteisesti.

Tutkimukseen haastateltiin 1 000 suomalaista heinäkuun alussa.

Ilmoita asiavirheestä