Mainos

Yhä useampi koira barffaa eli syö lähinnä raakaa lihaa

Erityisruokavaliot yleistyvät myös koirilla. Uusin ilmiö on barffaus, jossa koiralle annetaan pääasiassa vain raakaa lihaa, sisäelimiä ja luuta.

None None
None None
Kotimaa  12.2. | STT Muuta tekstin kokoa -+

Erityisruokavaliot yleistyvät myös koirilla. Uusin ilmiö on barffaus, jossa koiralle annetaan pääasiassa vain raakaa lihaa, sisäelimiä ja luuta.

Barffaus sinällään ei ole uusi keksintö, mutta vasta viime aikoina sen suosio on kasvanut merkittävästi.

Valtakunnallisen lemmikkitarvikeketju Mustin ja Mirrin mukaan raakalihan kysynnässä oli viime kuussa räjähdysmäinen piikki. Myös koiranomistajia opastavan ravintoneuvoja Malin Ekblomin mielestä barffauksen suosio on kasvanut huomattavasti.

Ekblom uskoo, että barffaus on yleistynyt koirien terveysongelmien takia. Koiranomistajat ovat huomanneet, että allergioita ja lisääntymisongelmia on saatu raakaruokinnan avulla vähennettyä.

—? Terveysongelmiin on löydetty ratkaisu, kun on otettu lisäaineet pois, teollisesti muokatut tuotteet pois, viljat suuressa määrin pois ja maitotuotteetkin, Ekblom kertoo.

Barffauksessa vältetään teollisesti valmistettuja kuivamuonia ja jäljitellään lemmikin luonnonvaraisten sukulaisten ruokatottumuksia.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google

Kommentoi

20/33 kommenttia

Nimimerkki
13.2.2012 11:03

Ihmisten lihansyönti kuormittaa luontoa. Jos koirien kanssa siirrytään samaan, niin ollaan kyllä väärillä urilla. Pidetään lemmikit lemmikkeinä.


Kassu
13.2.2012 08:54

Kala käy myös koiran evääksi. Esimerkiksi kevätahavissa kuivattu kuha oli meidän edesmenneen sessen herkkua.


Zeus
13.2.2012 04:50

Lisäaineiden takiahan nykyihmisilläkin on allergioita vuosi vuodelta enemmän! Mäkin taidan alkaa barffaamaan... Muistan lapsena kuinka sekarotuinen pystykorvamme Tessukin nautti saadessaan raakaa hirvenlihaa, mitä isämme hirvimetsältä toi!


huru-ukko
12.2.2012 22:38

Ei tämä mitään uutta ole. Vain nimi on pongattu jostain kansainvälisiltä ketjuilta. Ikään kuin tuo olisi jotain hienoa toiminnan kuvausta! Maaseudulla, jossa kasvoivat siat,vasikat , lampaat, kanat ja kalkkunat. Sitten teurastuksen aikaan koirat saivat kalutakseen teurastähteitä. Sama toimitus oli metsällä, jänis ja hirvijahdissa. Raakaliha-annokset olivat aivan tavallista koiran arkea. Ja koirat pysyivät terveinä ja hyväkuntoisina. Ei ollut allergioita.


Nimimerkki
12.2.2012 21:32

Ei koirien raaka ruokinta uusi asia ole...kymmenen vuoden ajan koiriani olen syöttänyt.


koiran sörsseliä sekoitellut
12.2.2012 20:58

kyllä barffauksessakin koira saa kasviperäisiä tuotteita kypsennetyssä muodossa. ihan jo kuitujen ja vitamiinien takia. ja kyllä susihukkasetkin syö kasvinsyöjäelukoitten mahalaukut mistä saavat kasviperäistä materiaa sopivassa muodossa vähän sulaneena. että ihan pelkästä liharuuasta ei barffauksessakaan ole kyse. liika rasva aiheuttaa koiralla (ja ihmisellä) esim. sappivaivoja joten sitä ei yleensä erikseen lisäillä. korkeintaan kalaoljyä. Kissat on eri juttu ja niillä on omat sapuskat joissa vähemmän kasviperäistä tavaraa.


voi luoja
12.2.2012 20:18

Voi hyvä luoja, miten ihmisillä on aikaa keksiä tällaisia ilmiöitä? Keskittyisivät siihen omaan syömiseen vai pitäisikö sanoa syömättömyyteen, joka olisi monelle ihan varteenotettava vaihtoehto.


sairasta sairasta
12.2.2012 20:04

On se sairasta, niin sairasta tämä ihmisen yksinäisyyden tuoma harrastustarve eläimillä.


eenokki
12.2.2012 19:25

Nimimerkille "koiraton": kaikki luettelemasi asiat ovat jo koirille saatavilla. Myös koirauimala, krematorio, koiratanssi, koirahieronta jne jne.


koiraton
12.2.2012 18:35

koirien täyshoitola, koira hotelli ja erikoistarvike myymälä sekä muotivaatteet taitaa puuttua vielä


koiruus
12.2.2012 17:53

Eiköhän ne koirien terveysongelmat johdu ennemminkin piloille jalostamisesta kuin lisäaineista?


Nimimerkki
12.2.2012 17:47

Siinä se näkyy. Mikä ei sovi ihmiselle, ei sovi koirallekkaan. Hiilareita, maitoa ja teollista lisäaineruokaa välttäen pärjää koira sekä isäntä/emäntä. Masentuu se koirakin väärällä ravinnolla kuten ihminenkin. Liian vähän rasvaa niin kierre on valmis. Ei rasvaa läträtä tarvitse kunhan syö sitä ja heittää margariinit roskiin.


tavallinen kotiruokakin käy
12.2.2012 17:29

kissoillekki on ruokia, joissa on vain 5 prossaa eläintuotteita vaikka mainostetaan, että lihaa, kanaa ym. liha on oikiaa eläimen ruokaa.


Äiskä
12.2.2012 16:39

koirille kelepaa ne osat ruhoista mitä ihmiset ei suostu käyttää ja menisivät vaan hävitykseen. Mutta jos kukkaro kestää voi tietty vaikka pihvin heittää ruokakuppiin tessulleen. Mitäpä se muille kuuluu. Onhan se vähä tuhrusta hommaa tehä ite raaásta lihasta ja muusta mössöä koiralle, mutta paljon paremmin se sen evääksi sopii ku viljat sun muut mitä kuivanappulat sisältää. Ei koiran elimistö kestä sellaista sapuskaa.


Barffaaja
12.2.2012 16:01

Teen itsekkin juuri noin ja paino pysyy kurissa.


Hau hau
12.2.2012 16:00

Onko tarkoitus tehdä koirista vihannesten syöjiä ja ruohonsyöjistä lihansyöjiä? Koirathan ovatkin raadonsyöjiä ja koirien elimistö on evoluution myötä tottunut raakaan lihaan.


päineen karvoineen
12.2.2012 14:43

Minkälainen on luonnon koiraeläinten ruokavalio? Raatoja ja salaattiako.


sjt
12.2.2012 14:25

"Niin, no kautta-aikain koirat ja kissat ovat syöneet raakaa lihaa, koirat ovat syöneet myös tunkioilta, joten miten teollinen mössö olisi parempaa ?" _Canis lupus_ familiaris luopui lihansyöjän statuksestaan alkaessaan pitää luonnon julminta petoeläintä kumppaninaan. Koiranruoka on "edistyksen" tuoma illuusio, sitä huolenpitoa mitä ihminen voi tarjota vastineena siitä, ettei koiran missään nimessä (!!) tule itsenäisesti harkita ruokahuoltoaan. Asian voi ilmaista näinkin: silloin kun koirien piti tunkiolta käydä syömässä, vieraili kanalassa useammin kettu.


hyvä ruoka, terveempi koira
12.2.2012 13:23

Jep, ei ne kaupan jauhelihaa syö vaan raakalihaa mikä ihmisille ei kelpaa. Teurasjätteitä, sisäelimiä, vähän huonompia paloja mistä ei saa pihvejä, naudanmahaa, kurkkutorvea jne. Näillä olen ruokkinu jo vuosia eikä ole terveyden kanssa ollu koirilla mitään ongelmia. Ostan aina useammankymmentä kiloa kerralla pakastettuna. Lihan kaveriksi teen itse ison satsin puuroa, ei maksa paljon, eikä tarvi syöttää kaupan kuumennusjätteisiä kuivanappuloita joista iso osa koirien allergisista reaktioista johtuu.


Lukija
12.2.2012 12:58

Aika puolimielistä että kuolleet lehmät pitäis muka viiä honkajoelle ja samaan aikaan syöttää koirille liha-aromeilla maustettuja jauhoisia purkkiruokia


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat | Kotimaa Down Up
Mainos

Pienkone putosi Kajaanissa

Pohjois-Suomi 18:14 | Päivitetty 18:24

Pienlentokone putosi maahan Kajaanissa torstaina. Onnettomuus tapahtui Kajaanista Sotkamon suuntaan Ruuhijärven maastossa kello 17.30:n aikaan. C 1 V 3

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös